Länsi-Uudenmaan poliisi puhalluttaa liikenteessä tehostetusti viikonloppuna

Lauantaina 6. kesäkuuta Suomessa vietetään liikenneraittiuspäivää. Arkisto/Heidi Veijalainen

Suomessa vietetään liikenneraittiuspäivää lauantaina 6. kesäkuuta. Päivään liittyen myös Espoossa pääpaikkaansa pitävän Länsi-Uudenmaan poliisin toimialueella puhallutetaan tehostetusti tielläliikkujia.

Päivä on osa Euroopan liikennepoliisien verkoston RoadPolin Alcohol & Drug- valvontajaksoa, jolloin tehostettua rattijuopumusvalvontaa tehdään koko maassa.

Poliisin tiedotteen mukaan koronatilanteen takia suuria yksittäisiä valvontaiskuja ei tehdä, vaan puhallutuksia tehdään pienempinä iskuina.

Valvonnassa käytetään vain pillimallista alkometriä, ja poliisi puhalluttaa tielläliikkujia aseptisesti yksittäispakattuun pilliin.

Rattijuopumukset

Länsi-Uudenmaan poliisin alueella tilastoidaan vuosittain noin 1 300 rattijuopumusta tai törkeää rattijuopumusta.

Perusmuotoisista rattijuopumuksista reilut puolet on viime vuosina ollut ns. huumerattijuopumuksia, mutta niiden osuus on kasvussa.

Lähde: Poliisi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.