Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jopa tuntien jonotus –VR:n kesäjunalippujen myynti tökki

Kesän junaliput tulivat myyntiin tiistaina aamulla. Myynnin piti alkaa VR:n verkkokaupassa kello yhdeksältä, mutta aikataulu venyi kello kymmeneen.

– Itse lipunmyyntijärjestelmä ei ruuhkautunut, mutta siellä oli häiriö aikataulutietojen päivittämisessä. Jokin bitti poikittain, kertoo VR:n viestintäjohtaja Tatu Tuominen.

Lipunmyynti lähti lopulta käyntiin, mutta hitaasti. Monet asiakkaat pyrkivät VR:n asiakaspalveluun puhelimitse, mutta eivät päässeet läpi parin tunnin jonotuksenkaan jälkeen.

– Jonon purkaminen on kestänyt, valitamme tilannetta Tuominen sanoo.

Hänen mukaansa puhelinruuhka on jo iltapäivään mennessä helpottanut.

Asiakkaat ovat valitelleet matkalipun hankinnan vaikeutta muun muassa VR:n Twitter-tilillä.

VR tiedottaa, että junalippuja ei toistaiseksi myydä junissa, jotta jokaiselle matkustajalle riittää oma istumapaikka. Uudella ohjeella halutaan välttää erityisesti ruuhka-aikojen junien liiallinen täyttyminen.