Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukko-Pekan kyytiin pääsee rantaradalla heinäkuussa

Rantaradalla pääsee vanhanajan tunnelmiin, kun

Suomen suurin höyryveturi, Ukko-Pekka, vierailee rantaradalla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Junalla voi tehdä viikonloppuna 4. ja 5. heinäkuuta edestakaisen matkan Helsingin tai Siuntion suuntiin. Matkoja tehdään molempina päivinä kaksi.

Matkalippuja myydään junasta ja vain käteisellä. Lippuja ei voi varata tai ostaa etukäteen. Saatavilla on sekä yhdensuuntaisia että meno-paluulippuja.

Junassa on 282 istumapaikkaa. Yleensä kaikki halukkaat ovat mahtuneet kyytiin, mutta Höyryveturimatkat 1009 Oy ei kuitenkaan voi antaa siitä takuuta.

Koronan osalta noudatetaan voimassa olevia ohjeita.

Junassa on kahvila, josta saa pääasiassa makeaa syötävää ja juotavaa. Postivaunussa voi kuljettaa lastenvaunuja ja polkupyöriä. Junan kyytiin ei oteta lemmikkieläimiä.

Vessoja on kolme, ja niissä on vanhanaikaiset "reikä radalle" -pöntöt ja kylmä vesi.

Ensimmäinen junavuoro lähtee 4. heinäkuuta Helsingistä kello 10. Espoon asemalla junan on määrä olla kello 10.33 ja Kirkkonummella 11.04. Perillä Siuntiossa Ukko-Pekka on kello 11.30. Paluumatkalle Siuntiosta Helsinkiin lähdetään kello 11.48.

Toinen matka Helsingistä kohti Siuntiota alkaa kello 14.

Sunnuntaina 5. heinäkuuta ensimmäinen junavuoro Siuntioon lähtee kello 10.14 ja toinen kello 14.

Lisätiedot aikatauluista, lippujen hinnoista ja veturin ohjaamossa matkustamisesta löytyvät Ukko-Pekan nettisivulta.

Höyryveturimatkat 1009 Oy pyörittää toimintaa talkoilla ja ilman avustuksia.