Yt-neuvottelut päättyivät – Touhulan päiväkoteja lopettaa myös Espoossa ja Kirkkonummella

Päiväkotiyhtiö Touhula kertoo lakkauttavansa yt-neuvottelujen tuloksena yhteensä 43 päiväkotia ympäri maata.

Espoossa Touhula sulkee Kilon ja Laajalahden päiväkodit. Molempien toiminta päättyy 31. heinäkuuta tänä kesänä.

Kirkkonummella lopetetaan Bron ja Sarvvikin päiväkodit. Molempien toiminta päättyy viimeistään kuluvan vuoden lopussa. Touhula käy vielä neuvotteluja tarkasta sulkemisajankohdasta Kirkkonummen kunnan kanssa.

Touhula hakeutui yrityssaneeraukseen 14. toukokuuta ja aloitti yt-neuvottelut 1. kesäkuuta. Yt-neuvottelut päättyivät 15. kesäkuuta. Niiden piirissä oli yhteensä 420 henkilöä, joista osa pyritään sijoittamaan jäljelle jääviin päiväkoteihin. Irtisanomisten määrä selviää uudelleen sijoitteluiden jälkeen.

Yt-neuvotteluiden syynä oli yhtiön vaikea taloudellinen tilanne. Touhula kertoo tiedotteessa, että kuntien maksamien palvelusetelien taso on viimeisten kahden vuoden ajan pääasiassa pysynyt ennallaan tai noussut selvästi kulutustasoa vähemmän. Osassa päiväkodeista ei myöskään ole ollut riittävästi lapsia paikkamääriin nähden. Myös koronapandemia on lisännyt haasteita.

Yhtiön mukaan suurin osa sen päiväkodeista on kuitenkin taloudellisesti vakaita eikä niiden toimintaan ole suunnitteilla muutoksia. Yt-neuvotteluiden ulkopuolelle rajattiin 140 päiväkotia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut