Kuluttuja-asiamies on antanut huomautuksen Aku Ankka -lehteä julkaisevalle Sanoma Media Finlandille kuluttuajansuojalain rikkomisesta, tiedottaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Tiedotteen mukaan Aku Ankan ar-kilpailussa oli lapsille suora ostokehotus Sanni-artistin keikalle, lehti mainosti Sannin konserttilippuja kuluttajansuojalain vastaisella tavalla. Ar tarkoittaa lisättyä todellisuutta (augmented reality). Lehdessä ollut printtimainos ei kuluttaja-asiamiehen mukaan myöskään ollut tunnistettavissa mainokseksi. Tiedotteen mukaan Sanoma Media Finlandia sitoutuu toimimaan kuluttaja-asiamiehen kannan mukaisesti.
Kyseisen Aku Ankka -lehden (32/2018) sarjakuvatarinassa seikkaili Sanni-laulajasta tehty piirroshahmo, minkä lisäksi lehdessä oli artikkeli laulajasta. Artikkelin alla oli kilpailumainos, jossa lukijaa kehotettiin ar-sovelluksen avulla etsimään lehdestä virtuaali-Sanni ja voittamaan liput hänen konserttiinsa. Tiedotteen mukaan mainos ei juuri eronnut visuaalisesti sen yhteydessä olevasta artikkelista, vaikka toimituksellinen ja markkinointiaineisto on pidettävä erillään erityisesti lapsille suunnatuissa julkaisuissa.
Koska sekä kilpailu että keikka olivat ikärajattomia ja Aku Ankka on tyylilajinsa, aihepiirinsä ja sisältönsä puolesta omiaan kiinnostamaan lapsia, on kumpaakin mainosta pidettävä lapsille suunnattuna.
– Nykyään markkinoinnissa hyödynnetään yhä enemmän uudenlaisia muotoja, kuten lisättyä todellisuutta. Kuluttajansuojan periaatteet koskevat myös näitä uusia mainosmuotoja, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen korostaa tiedotteessa.

Alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia arvioidaan tiukemmin kuin muuta markkinointia, koska lapset ovat ikänsä vuoksi erityisen alttiita vaikuttamiselle. Mainoksen tunnistaminen on todennäköisesti sitä vaikeampaa, mitä nuoremmasta lukijasta on kyse, perustelee kuluttaja-asiamies päätöstä.
Vaikka Aku Ankassa olleessa kilpailumainoksessa olikin mainosmerkintä ja maininta kaupallisesta yhteistyöstä, se ei ollut lapsille selkeästi tunnistettavissa mainokseksi, sanotaan tiedotteessa. Lehdessä ollut kilpailu oli toteutettu lisättyä todellisuutta hyödyntäen. Lukija latasi puhelimeensa ar-sovelluksen ja skannasi sillä Sanni-tarinan ruutuja, jolloin ruutujen päälle ilmestyi videomateriaalia Sannista.
Tarinan lopussa sovellukseen ilmestyi onnenpyörä, josta saattoi voittaa liput Sannin keikalle. Jos onni ei suosinut lukijaa, onnenpyörän viereen ilmestyi linkki, jossa kehotettiin ”tsekkaamaan liput.” Samassa yhteydessä virtuaali-Sanni kannusti lukijaa ”klikkaamaan tosta ja hakemaan liput”. Kuluttaja-asiamiehen mukaan tämä on suora ostokehotus etenkin siksi, että sen yhteydessä olleesta linkistä oli mahdollista päästä ostamaan lippuja, sanotaan tiedotteessa.
– Kaupallisia viestejä ei saa piilottaa muuhun viestintään. Mainoksessa olleen ar-sovelluksen lataamisella ei saanutkaan leikkimielistä etsintäkisaa, vaan suoran ostokehotuksen sisältävää markkinointia, Väänänen sanoo.