Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoossa toteutetaan viisi koulua ja kolme päiväkotia mallilla, jossa kunnossapidon riskiä on siirretty sijoittajalle: "Heillä on intressi pitää rakennukset kunnossa"

Palvelusopimus: Hankeyhtiö rahoittaa, suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää.

Yksityinen projektiyhtiö suunnittelee, rahoittaa ja rakentaa Espooseen viisi uutta koulua ja kolme päiväkotia. Lisäksi yhtiö vastaa koulujen ylläpidosta 20 vuoden ajan.

Ensimmäisten mallilla toteutettavien koulujen – Pohjois-Tapiolan, Perkkaan ja Nauriskasken – rakentaminen on juuri alkanut tai alkamassa. Koulujen on määrä valmistua 2022.

Kohteet toteuttaa Kumppanuuskoulut Oy, joka on kaupungin kilpailutuksen voittanut rakennusyhtiö YIT:n ja sijoitusyhtiö Meridiam Investments II:n yhteisyritys.

Aiemmissa elinkaarihankkeissa Espoo on vastannut investoinnin rahoituksesta. Uudessa mallissa hankeyhtiö hoitaa myös sen puolen.

YIT kertoi kesäkuussa, että näiden Espoossa toteutettavien hankkeiden kokonaisarvo on noin 300 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 235 miljoonaa euroa.

Espoon teknisen toimen johtajan Olli Isotalon mukaan itse rakentamisinvestoinnin kokoluokka on reilut sata miljoonaa euroa.

Heillä on intressi pitää rakennukset kunnossa.

Kokonaisuuteen kuuluvat myös Perkkaan päiväkoti, Nöykkiönniityn päiväkoti, Kilon koulu ja päiväkoti sekä Kuitinmäen koulun alakouluosa. Näiden on määrä valmistua 2023.

Kohteisiin valmistuu tilat kaikkiaan lähes 4 000 lapselle.

Veronmaksajien rahaa tarvitaan sitten, kun rakennukset valmistuvat.

Kaupunki maksaa kiinteistöjen toteutus- ja ylläpitokustannukset palvelumaksuina kahdenkymmenen vuoden aikana.

– Tämä on mitoitettu niin, että pääomasijoittaja rupeaa saamaan tuottoa vasta juoksuajan loppupuolella. Näin heillä on intressi pitää rakennukset kunnossa, Isotalo kertoo.

Isotalon mukaan mallin pitäisi tulla kaupungille kokonaisuudessaan edulliseksi.

– Jos rakentaisimme omaan taseeseen, olisi riski, pysyvätkö tilat kunnossa ja millaisia korjausinvestointeja tarvitaan. Tällä mallilla olemme siirtäneet riskiä hankeyhtiölle.

Espoon koulu- ja päiväkotikiinteistöjen riesana ovat olleet sisäilmaongelmat. Kaupungissa on jouduttu turvautumaan hätäväistöihin. Pohjois-Tapiolan uusi koulukin rakennetaan sisäilmaongelmista kärsineiden Sepon koulun ja Pohjois-Tapiolan koulun paikalle.

Espoon haasteena on ollut myös investointikaton riittävyys kaikkien uudistarpeiden ja koulukorjausten edistämiseen.

Uudenlaisessa PPP-mallissa (public private partnership) projektiyhtiö vastaa myös koulujen ja päiväkotien suunnittelusta. Suunnittelun raamit ovat tulleet kaupungilta.

Kun hankeyhtiö pääsee vastaamaan tilojen suunnittelusta, on heillä intressi suunnitella tilat tehokkaiksi sekä helposti huollettaviksi ja kunnossa pidettäviksi, Isotalo perustelee.

– Jos kiinteistöihin tulee esimerkiksi sisäilmaongelmia, heille tulee sanktioita. Heillä on intressi suunnitella kiinteistöt niin, etteivät heidän riskinsä toteudu.

Kahdenkymmenen vuoden jälkeen koulut ja päiväkodit siirtyvät kaupungin omistukseen.

– He tekevät tilin kahdenkymmenen vuoden aikana, ja me ostamme nämä kahdenkymmenen vuoden aikana palvelumaksuja maksamalla, Isotalo summaa.

Isotalon mukaan kohteiden on määrä palautua hyvässä kunnossa kaupungin hallintaan 2040-luvun alkupuolella.

Entä mitkä ovat kaupungin riskit?

– Meidän kannalta aikataulu on kriittinen. Koulut tarvitaan aina tiettyyn hetkeen, Isotalo sanoo.