Sinilevää jo useilla Espoon uimarannoilla – esiintymiä poikkeuksellisen aikaisin

Lämmin kesäkuu on vaikuttanut siihen, että uimarannoilla on jo havaittu sinilevää. Arkisto/ Jussi Lopperi
Johanna Halava

Johanna Halava

Useammalla Espoon uimarannalla on jo havaittu sinilevää. Kivenlahden uimarannalla sinilevää on runsaasti. Vähän sinilevää on meren rannalla sijaitsevista uimarannoista ainakin Westendin, Haukilahden, Matinkylän ja Soukassa sijaitsevan Klobbenin uimarannoilla. Myös Ison Vasikkasaaren, Stora Herrön ja Rövarenin uimapaikoilla on vähän sinilevää. Järvirannoista Laaksolahden, Odilammen ja Siikajärven uimarannoilla on havaittu vähän sinilevää.

Uimaveden laatua valvova terveystarkastaja Tarja Piirainen sanoo, että tänä kesänä sinilevää on ollut rannoilla poikkeuksellisen aikaisin.

– Ensimmäiset havainnot tehtiin Haukilahdessa, Matinkylässä ja Westendissä jo 8. kesäkuuta, jolloin meillä oli ensimmäinen kierros uimarannoilla, hän kertoo.

Tilannetta selittää lämmin kesäkuu.

Sinilevän määrä vedessä voi vaihdella nopeasti jopa saman päivän aikana, sillä tuulet ja virtaukset voivat liikuttaa sinilevämassaa.

Piiraisen mukaan lasten ja koirien päästämistä veteen kannattaa välttää jo silloin, kun sinilevää on vedessä vähän, sillä pienillä lapsilla ja eläimillä vettä ja sen mukana myös levää saattaa mennä helposti suuhun. Vähäinenkin sinileväesiintymä voi sisältää suuria myrkkypitoisuuksia.

Tiedot Espoon uimarantojen sinilevätilanteesta löytyvät Espoon liikuntatoimen sivuilla olevasta ulkoliikunta.fi-palvelusta. Tietoja palveluun tuottavat muun muassa rantojen uinninvalvojat sekä terveystarkastajat. Valvotuilla rannoilla uinninvalvojat päivittävät tilanteen useampaan kertaan päivässä.

Piirainen neuvoo, että lasin tai kirkkaan muovimukin avulla voi helposti testata, onko vedessä sinilevää.

– Otetaan lasiin vettä ja annetaan sen seistä hetken ajan. Sinilevä näkyy vihreinä hitusina vedessä. Sinilevä jää kellumaan veden pinnalle, kun taas lasin pohjalle painuvat hiutaleet eivät ole sinilevää, hän opastaa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut