Kirkkonummen valtuusto aloitti maanantai-iltana kunnan talouden sopeutustoimet ja päätti varsin yksimielisesti vajaan neljän miljoonan euron säästöistä tälle vuodelle.
Kunnan talous on ollut pahasti miinuksella pidemmän aikaa ja taloustilannetta pyritään korjaamaan kolmen vuoden ohjelmalla.
Urakka alkoi maanantaina ja jatkuu elokuussa, kun ryhdytään setvimään ensi vuoden budjettia. Kipeimmät päätökset jäävät syksyn neuvotteluihin.
Pikavauhtia viime viikkoina tehdyissä listoissa on erilaisia säästökohteita laajalla rintamalla kokoliharuokien vähentämisestä kunnan ruokalistoilla bussivuorojen karsintaan ja matonpesupaikkojen sulkemiseen.
Esimerkiksi koulujen oppimateriaaleista on tarkoitus säästää tänä vuonna vajaat 200 000 euroa ja kunnan maksamien koulukyytien vähimmäisraja aiotaan nostaa 1.–3.-luokkalaisilta lain mahdollistamaan viiteen kilometriin sekä koulujen uimahallimatkat karsia minimiin.
Monet valtuuston linjaamista säästöistä joudutaan vielä yksilöidymmin päättämään lautakunnissa kesälomien jälkeen.
Valtuusto keskusteli vain kahdesta säästökohteesta, jotka eivät suoraan liity tämän vuoden pikasäästöihin.
Noin 30 oppilaan Karuby skolanin lopettaminen jo heti ensi syksystä oli aikaisemmin esillä, mutta asia oli siirretty jo aiemmin ensi vuoden säästölistoille.
Valtuustossa Tony Björk (r.) halusi vielä tarkentaa päätöksentekoa ja esitti, että koulun kohtalosta päätetään ensi lokakuussa. Esitys hyväksyttiin äänin 34-15.
Koulun lopettamisesta ei olisi viranhaltijanäkemyksenkään mukaan voitu vielä päättää maanantain kokouksessa, koska ennen ratkaisuja on käytävä kuulemiset koulun henkilökunnan ja lasten vanhempien kanssa.
Myös Kantvikin lähiliikuntapaikasta äänestettiin. Sanna Jäppinen (vihr.) ehdotti, että lähiliikuntapaikan suunnitelmia karsitaan säästösyistä ja päätöksiä tehdään syksyllä.
Esitys ei mennyt läpi, se kaatui äänestyksessä 32-16. Siten lähiliikuntapaikalle on tälle vuodelle 200 000 euron määräraha ja kahdelle seuraavalle vuodelle yhteensä 700 000 euroa.
Hankkeeseen on saatu valtiolta 125 000 euroa avustusta, jonka ehtona on rakentamisen aloittaminen tänä vuonna.
Vaikka säästötoimet menivät läpi hyvin sutjakkaasti, valtuusto kävi yli kolmen tunnin keskustelun talou-desta.
Kirkkonummen pitäisi saada taloutensa oikaistua kahdessa kolmessa vuodessa, muuten kunta voi joutua valtion valvontaa ja kriisikategoriaan.
Muitakin uhkia maalailtiin. Kokoomuksen Mikko Kara epäili, saadaanko kunnan talous oikaistua esitetyillä toimilla. Tien päässä hän näki mahdollisesti pakkoliittämisen Espooseen.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi (kok.) vakuutteli, että kyllä Kirkkonummi aikoo vakaasti pysyä itsenäisenä jatkossakin ja pystyy hoitamaan taloutensa omin avuin kuntoon.
Valtuuston maanantain päätökset koskivat siis vain tämän vuoden säästöjä.
Suurin vääntö talouden sopeutuksesta on vuorossa syksymmällä, kun ensi vuoden talousarviota käsitellään. Silloin käsittelyssä on alustavia esityksiä muun muassa Veikkolan ja Masalan terveysasemien lopettamisesta, Veikkolan nykyisen kirjastorakennuksen sulkemisesta ja Volsin hoivakodin lopettamisesta.