Monille elämän suurin taloudellinen satsaus, asunnon ostaminen, on vähitellen siirtymässä kokonaan sähköiseksi. Perinteistä konttoripalvelua saa edelleenkin, mutta nykyisin pankit ehdottavat ja suosittelevat dias-kauppaa.
Monelle vielä tuntematon termi tarkoittaa siis digitaalista asuntokauppaa, jossa asunto-osakkeen osto tapahtuu kokonaan sähköisellä alustalla.
– Siksi se on myös turvallinen tapa tehdä kaupat, koska pankit hoitavat sen, toimitusjohtaja Kirsi Tenhunen OP Koti Helsingistä kertoo.
Espoon Leppävaarassa tällä hetkellä asuva, mutta Munkkiniemestä Helsingistä ensiasunnon ostanut Santeri Pohjalainen kertoo, että hänestä tuntui kuitenkin mukavalta mennä pankkiin paikan päälle.
– Ei se olisi tuntunut samalta, jos olisin vain tehnyt sähköisen allekirjoituksen ja yhtäkkiä asunto olisikin ollut minun. Ainakin ensiasunnon kohdalla koen näin, hän sanoo.
Pohjalainen ei olisi muutenkaan voinut tehdä kauppaa sähköisesti, koska digitaalisessa asuntokaupassa on vielä rajoitteita. Esimerkiksi kuolinpesät ja lunastuskaupat, joita pääkaupunkiseudulla on paljon, rajautuvat digitaalisen kaupan ulkopuolelle.
– Kun kaikki rajoitukset saadaan pois, uskon, että digitaalisen asuntokaupan osuus lähestyy 90 prosenttia, Tenhunen sanoo.
Myös kiinteistökauppa on vielä alustan ulkopuolella, mutta Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan-palvelussa omakotitaloja on voinut ostaa sähköisesti jo muutaman vuoden.
Pankit uskovat, että asuntokauppojen tekeminen verkossa on pian valtavirtaa, ja perinteinen tapa tehdä kauppoja enemmänkin poikkeus. Pääkaupunkiseudulla digitaalista asuntokauppaa tehdään enemmän kuin muualla Suomessa.
– Kauppoja tehdään Helsingissä ja Espoossa enemmän kuin muualla Suomessa, jopa enemmän kuin Vantaalla, kertoo vähittäispankkitoiminnasta vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen Danske Bankilta.
Vaikka korona hiljensi asuntokaupat kahdeksi kuukaudeksi, digikauppojen suhteellinen osuus nousi huomattavasti OP:lla, Danske Bankissa ja Nordeassa.
– Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, kuten oli verkko- ja mobiilipankin kanssa, että osaako tätä käyttää. Asiakkaat pitää vain saada kynnyksen yli. Harva tulee nykyisin maksamaan sähkölaskuaan pankkiin, henkilöasiakkuuksista vastaava johtaja Tiina Mäkelä OP Helsingistä kertoo.
Pankit ovat saaneet kertomansa mukaan vain positiivista palautetta sähköisestä asuntokaupasta. Siinä säästetään aikaa, kun ei tarvitse sovittaa neljän osapuolen, eli pankin, välittäjän, ostajan ja myyjän aikatauluja yhteen kaupan allekirjoittamista varten.
– Voidaan järjestää vaikka minkälaisia asuntokauppatilaisuuksia ja juhlallisuuksia, mutta ne paperihommat hoituvat sähköisesti taustalla. Haluamme, että asiointi on mahdollisimman sujuvaa, hän jatkaa.
Sähköisestä asioinnista huolimatta pankit säilyttävät henkilökohtaisen neuvonnan esimerkiksi lainaneuvotteluissa.
– Esimerkiksi nuoret perheet, jotka ostavat ensiasuntoa tai vaihtavat kotia, tekevät isoja päätöksiä omassa talou-dessa. Tunnistamme, että tällöin pitää olla asiantuntija mukana, Tiina Mäkelä sanoo.
Koronan myötä verkkoneuvottelut videoyhteydellä tai puhelimitse yleistyivät pankeissa. Myös asuntojen virtuaaliesittelyt yleistyivät. Kun aiemmin juostiin asuntoesittelystä toiseen, nyt karsinta on helpompi tehdä verkossa, ja paikan päälle tullaan vain tiettyihin kohteisiin.