Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille

Hanhella oli enkelinsiipi -kehityshäiriö ja se piti lopettaa Korkeasaaressa. Korkeasaari
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Tapanilan VPK kertoi tällä viikolla Facebookissa, että se oli saanut useita ilmoituksia siipirikkoisesta hanhesta.

Hanhella ei kuitenkaan ollut vammaa siivissä, vaan kasvuhäiriö. Sillä oli niin kutsuttu enkelinsiipi. Siiven sulat osoittavat suoraan sivulle normaalin, vartalon myötäisen asennon sijaan. Sellaisilla siivillä ei pysty lentämään.

Enkelinsiipeä ei myöskään voi korjata. Tapanilan VPK vei hanhen Korkeasaareen, jossa se lopetettiin. Se on tällaisen kehityshäiriön ainoa hoitokeino.

Yksi enkelinsiiven taustatekijä on vääränlainen ravinto eli pullan- ja leivänmurut, joita ihmiset syöttävät linnuille.

Pullan ja leivän syöttämisestä linnunpoikasille on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Korkeasaaren eläintarhan asiantuntija, eläinten ravitsemusneuvoja Aino Pietikäinen toteaa, että leivällä ja pullalla ruokituilla vesilinnun poikasilla on korkeampi riski saada kehityshäiriö kuin luonnollista ravintoa syövillä lajitovereillaan.

Pietikäinen kirjoitti Korkeasaaren verkkosivuille huhtikuussa artikkelin juuri aiheesta, saako vesilintujen poikasia ruokkia leivällä.

Kirjoituksen sysäyksenä oli Korkeasaaren tiedottajan Mari Lehmosen mukaan tammikuussa löytynyt enkelinsiipinen joutsen.

– Se aiheutti aikamoista porua. Siksi aiheesta tarvittiin asiantuntijan näkemys.

Hanhella oli enkelinsiipi -kehityshäiriö ja se piti lopettaa Korkeasaaressa. Korkeasaari

Enkelinsiiven kehittymiseen vaikuttavat tutkimusten mukaan geneettinen alttius, ravinnon epätasapaino ja ympäristötekijät, kirjoittaa Pietikäinen.

Kehityshäiriöön on yhdistetty ainakin ravinnon liian suuri energia- ja valkuaispitoisuus, valkuaisen epäedullinen aminohappokoostumus sekä E- ja D-vitamiinin puute.

Häiriössä pitkät siipisulat kehittyvät liian nopeasti siiven muuhun kehitykseen nähden. Niveliin kohdistuva vääränlainen paine saa siiven kiertymään, jolloin sulat osoittavat suoraan sivulle normaalin, vartalon myötäisen asennon sijaan.

Enkelinsiiven ja muiden kasvuhäiriöiden kehittyminen on riski vain kasvaville poikasille, aikuiselle linnulle kehityshäiriötä ei enää voi muodostua.

Pietikäinen muistuttaa kirjoituksessaan, että avovesiaikaan vesilinnut löytävät kyllä ravintonsa luonnosta. Kesällä niiden ruokkiminen kannattaa siis unohtaa kokonaan.

Mitä sitten tehdä, jos tapaa luonnossa loukkaantuneen ja kärsivän eläimen? Eläinpelastuksista ei yleensä soiteta 112:een, vaan kunnan pelastuslaitoksen tilannekeskukseen.

– Helsingin alueella toimii erityinen eläintenpelastuspalvelu, joka kuuluu kaupungin pelastuslaitokseen, kertoo Lehmonen.

Myös Korkeasaaren villieläinsairaalan sivuilla on ohjeita, miten toimia jos eläin tarvitsee apua.

Aino Pietikäinen: Saako vesilintujen poikasia ruokkia leivällä?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kakkuja, pullaa, piirakoita, hapanjuurileipää... – korona nostatti leivontabuumin
  2. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  3. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  4. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  5. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  6. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  9. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  10. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  11. Näyttely Galleria Aarnissa – Heikki Pasanen on taiteilijana oman tiensä kulkija
  12. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  13. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  14. Espoon rannoilla rauhallinen kesä – "Paljon sadepäiviä ja kylmyyttä"
  15. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  2. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  5. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  8. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  9. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  10. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  11. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  12. Espoon rannoilla rauhallinen kesä – "Paljon sadepäiviä ja kylmyyttä"
  13. Hänninen 12.8.
  14. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  15. Espoon terveysasemien puhelinpalvelussa yhä ruuhkaa – kaupunki lupaa keskiviikosta lähtien lähetteen koronatestiin nopeammin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.