Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin

Maahantulorajoitusten purkaminen tarkoittaa matkailun helpottumista. Jussi Vehkasalo/Arkisto

Minna Harmaala

Hallitus purki eilen lisää maahantulorajoituksia Euroopan unionin sisällä. "Sallittujen" maiden listalle tuli 12 uutta maata, joista tulevien maahantulorajoituksia puretaan maanantaina 13. heinäkuuta.

Maahantulorajoitusten purkaminen tarkoittaa, että näistä maista saapuvien tai palaavien ei enää tarvitse jäädä Suomessa omaehtoiseen 14 vuorokauden karanteeniin.

Hallitus julkaisi Twitterissä selkeän taulukon siitä, mihin maihin matkustus on nyt vapaata ja mihin ei.

Vapaasti matkustettavien listalle ilmestyivät muun muassa Kreikka, Italia, Saksa ja Alankomaat. Schengen-maiden ulkopuolelta rajoituksetta voi matkustaa myös muun muassa Kyprokselle, Irlantiin ja Andorraan. Pakettimatkojen järjestäjät ovat myyneet heinäkuisia matkoja Kreikkaan jo jonkin aikaa ja ne ovat olleet niin suosittuja, että Aurinkomatkat on tiedottanut jo useaan kertaan lisänneensä lentojen määrää.

Lue myös: Lomalennot etelän kohteisiin käynnistyvät vauhdilla – "Kreikan matkoista elokuussa myyty jo 80 prosenttia"

Sen sijaan esimerkiksi Ruotsi, Ranska ja Espanja pysyvät varottavien maiden joukossa.

Suosittelen kotimaanmatkailua ihan jokaiselle.

Sisäministeri Maria Ohisalo

Matkustusrajoituksia on purettu maista, joissa on kahden viikon sisällä todettu korkeintaan 8 koronavirustartuntaa 100 000:ta asukasta kohden.

Näin rajoituksia puretaan Schengen-maihin. Valtioneuvosto

Maanantaina höllentyy myös työmatkaliikenne moniin EU:n ulkopuolisiin maihin: Algeriaan, Australiaan, Georgiaan, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Ruandaan, Etelä-Koreaan, Thaimaahan, Tunisiaan, Uruguayhin ja Kiinaan.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kirjoitti Twitterissä keskiviikkona illalla, että matkailu Japaniin, Koreaan ja Thaimaahan avautuu 27. heinäkuuta, jos tautitilanne pysyy hallinnassa. Sama pätee hänen mukaansa moneen muuhun EU:n ulkopuoliseen kohteeseen.

Hallituksen tiedotteen mukaan 27. heinäkuuta luovutaan rajoituksista niiden EU- ja Schengen-maiden kohdalla, jotka silloin täyttävät Suomen kriteerit. Sama pätee niihin EU:n ulkopuolisiin maihin, jotka ovat EU:n niin sanotulla vihreällä listalla. Vihreällä listalla ovat myös Kanada, Montenegro, Marokko ja Serbia, joista saapumista vielä toistaiseksi rajoitetaan.

Maahantulorajoitukset Schengenin ulkopuolelle. Valtioneuvosto

Lue myös: Matkailun rajoituksia puretaan heinäkuussa – epidemiataso laskenut 12 maassa

Matkustusrajoituksista huolimatta Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu.

Hallitus kuitenkin suosittelee, että suomalaiset välttäisivät muuta kuin välttämätöntä matkustamista muihin kuin turvalliseksi katsottuihin maihin.

– Henkilökohtaisesti suosittelen kotimaanmatkailua ihan jokaiselle, sanoi sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) eilisessä tiedotustilaisuudessa.

Ohisalo muistutti, että koronavirukseen liittyvät hygieniaohjeet ovat edelleen voimassa ja niitä pitäisi noudattaa myös kotimaassa.

Seuraavan kerran hallitus pohtii maahantulorajoituksia kahden viikon päästä.

Lista

Näin maahantuloa on höllennetty

Vapaa-ajan matkailu sallittu 13.7. alkaen tai aiemmin

Alankomaat

Andorra

Belgia

Irlanti

Islanti

Italia

Itävalta

Kreikka

Kypros

Latvia

Liechtenstein

Liettua

Malta

Norja

San Marino

Saksa

Slovakia

Slovenia

Sveitsi

Tanska

Unkari

Vatikaani

Viro

Huvialusliikenne

Työmatkaliikenne sallittu 13.7. alkaen

Algeria

Australia

Etelä-Korea

Georgia

Japani

Kiina

Ruanda

Thaimaa

Tunisia

Uruguay

Uusi-Seelanti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Elokuun lopun Kirkkonummi-päivien valmistelu jatkuu – torille tulossa 50 organisaatiota
  2. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  3. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  4. Työväenopisto lisää verkko-opetusta Espoossa – "Seuraamme koko ajan korvat höröllä ohjeistuksia"
  5. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  6. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  7. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  8. Kirkkonummen tunnetuimmalle kellolle ei löytynyt paikkaa uudesta kirjastotalosta – odottaa varastossa uutta paikkaa
  9. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  10. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  11. Hänninen 12.8.
  12. Pääkirjoitus: Turvallista koulumatkaa
  13. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki
  14. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  15. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  2. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  3. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  4. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  5. Tyhjentyneen lapsikylän tilalle voi rakentaa kerrostalokorttelin – kaupunginhallitus hyväksyi Pohjois-Tapiolaa koskevan kaavamuutoksen
  6. Espoon terveysasemien puhelinpalvelussa yhä ruuhkaa – kaupunki lupaa keskiviikosta lähtien lähetteen koronatestiin nopeammin
  7. 12 kautta Bluesissa pelanneen "Lada" Laatikaisen, 40, ura jatkuu Kiekko-Espoossa – "Symbolisoi ehkä kaikkein parhaiten espoolaista kiekkoa juuri nyt"
  8. Hänninen 12.8.
  9. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  10. Työväenopisto lisää verkko-opetusta Espoossa – "Seuraamme koko ajan korvat höröllä ohjeistuksia"
  11. Poliisi valvoo tehostetusti koulujen lähistöllä Espoossa – tarkkailun alla erityisesti kaksi asiaa
  12. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  13. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  14. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  15. Kirkkonummen tunnetuimmalle kellolle ei löytynyt paikkaa uudesta kirjastotalosta – odottaa varastossa uutta paikkaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.