Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heinäkuun soittotulva ruuhkautti Espoon terveysasemien ajanvarausnumeron – puheluita jopa 80 prosenttia enemmän kuin viime vuonna

Espoon terveysasemien yhteinen ajanvarausnumero on ruuhkautunut. Takaisinsoittoakin voikin nyt joutua odottamaan tavallista kauemmin.

– Pahoittelemme tilannetta. Teemme kaikkemme, jotta espoolaiset saavat tarvitsemansa terveyspalvelut. Kaikki kiireellistä hoitoa tarvitsevat ovat saaneet tarvitsemansa avun saman päivän aikana, kuten tavallisesti, Espoon terveysasemien johtava ylilääkäri Eila Erola sanoo tiedotteessa.

Heinäkuussa Espoon terveysasemien ajanvarausnumeroihin on soitettu 80 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Samaan aikaan pyörivät terveysasemien henkilöstön vuosilomat.

Soittoja ajanvaraukseen ja takaisinsoiton ruuhkautumista on lisännyt se, että koronaepidemian seurauksena vastaanottoaikoja peruttiin keväällä, ja moni myös siirsi itse aikaansa myöhemmäksi.