Tuore laskenta: Valkoposkihanhien määrä väheni Espoossa – Otsolahdella on eniten lintuja

Kaupunkien puistoissa ongelmana ovat hanhien jätökset. Esimerkiksi Tapiolan Silkkiniityllä voi ruokailla satoja valkoposkihanhia. Arkisto/Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Itäisen Espoon puistoissa oleilee enää noin kymmenen prosenttia pääkaupunkiseudun valkoposkihanhista.

Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin kaupungin ympäristöpalvelujen tekemässä laskennassa havaittiin Espoon itäosissa noin 600 valkoposkihanhea, mikä on 300 yksilöä vähemmän kuin edelliskesänä.

Helsingin ja itäisen Espoon rannikolla ja puistonurmilla laiduntavien valkoposkihanhien määräksi saatiin noin 6 150 yksilöä, joista poikasia oli 944 lintua.

Espoon suurimmat hanhimäärät laskettiin Otsolahdella. Siellä lintuja oli 204. Vermossa valkoposkihanhia oli 109 ja Otarannassa 97.

Heinäkuun lopun laskennassa eniten valkoposkihanhia havaittiin jälleen Helsingin Arabianrannassa. Siellä laskettiin 778 yksilöä.

Itäisessä Espoossa poikueita oli eniten Otsolahdella, missä niitä nähtiin 20. Helsingissä poikueita havaittiin eniten Suomenlinnassa, missä niitä oli 74 poikuetta.

Hanhien kokonaismäärä kasvoi kymmenen prosenttia, 560 yksilöä, edelliskesästä. Aikuisten lintujen määrä kasvoi vain kolme prosenttia, mutta poikueiden ja poikasten määrä noin 75 prosenttia edelliskesästä.

Asiantuntijoiden mukaan poikasmäärän poikkeuksellisen suuri kasvu johtui kesällä 2017 syntyneestä suuresta ikäluokasta, joka kuluneena kesänä pesi ensimmäistä kertaa.

Valkoposkihanhien jätökset harmittavat puistojen käyttäjiä. Koirakarkotusta on kokeiltu Tapiolassa, Viikin koetilalla ja Korkeasaaressa.

Karkotus toimii, jos hanhilla on vaihtoehtoinen paikka ruokailuun. Jos tällaista ei ole, hanhet siirtyvät häirinnän ajaksi pois alueelta, mutta palaavat sinne koiran poistuttua. Kesä-heinäkuussa koirakarkotusta ei poikkeusluvallakaan ole voinut käyttää pienten poikasten tai lentokyvyttömien sulkasatoisten aikuisten häirintään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.