Supernannaa avaruusnörteille? Star Trekin kapteeni Kirk laskeutuu Suomeen

William Shatner nähtiin James T. Kirkin roolissa ensimmäisen kerran vuonna 1966. Jason Shook
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Star Trek -sarjan James T. Kirkinä tutuksi tullut William Shatner saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. William Shatner Live on Stage -tapahtuma järjestetään Helsingin Kulttuuritalolla 25. maaliskuuta 2021, kerrotaan tiedotteessa. Yli viisikymmenvuotisen uran palkittuna näyttelijänä, ohjaajana, tuottajana, kirjailijana ja levyttävänä artistina tehnyt kanadalainen Shatner tunnetaan ennen muuta maailman tunnetuimpien tv- ja elokuvasarjojen joukkoon lukeutuvan Star Trekin kapteeni Kirkinä. Shatner nähtiin roolissa ensimmäisen kerran vuonna 1966 sarjan saatua ensi-iltansa. Shatner on näytellyt James T. Kirkin roolin kaikissa tv-sarjan jaksoissa sekä seitsemässä Star Trek -elokuvassa.

Illan aluksi Kulttuuritalolla katsotaan Nicholas Meyerin vuonna 1982 ohjaama Star Trek II: The Wrath of Khan -elokuva. Sen jälkeen Shatner kertoo tarinoita yli 50-vuotisen uransa varrelta. Yleisöllä on myös mahdollisuus esittää Shatnerille kysymyksiä, ilmoitetaan tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  2. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  3. Toisestakin Espoosta löydetystä villikanista todettu tappava tauti – tällä kertaa Niittykummussa
  4. Espoo kertoi koronalähteitä – joka neljäs viime viikkojen tartunnoista saatu matkalta
  5. HSL suunnittelee Etelä-Espoon bussilinjoihin muutoksia – kaupunkilaisilla pari viikkoa aikaa kertoa mielipiteensä
  6. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  7. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"
  8. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  9. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  10. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  11. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  12. Helsingin legendaariseen Primulan kulmaan aukeaa tanskalainen irkkuravintola
  13. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  14. Espoonlahden asiointipiste avautuu kuukausien tauon jälkeen – "Flunssa- tai vatsaoireita potevana ei saa tulla"
  15. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Toisestakin Espoosta löydetystä villikanista todettu tappava tauti – tällä kertaa Niittykummussa
  2. HSL suunnittelee Etelä-Espoon bussilinjoihin muutoksia – kaupunkilaisilla pari viikkoa aikaa kertoa mielipiteensä
  3. Espoo kertoi koronalähteitä – joka neljäs viime viikkojen tartunnoista saatu matkalta
  4. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  5. Kirstinharju muuttaa muotoaan 2020-luvun kortteliksi – "Meidän historian isoin hanke niin kooltaan, euromäärältään kuin kestoltaankin"
  6. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  7. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  8. Espoon kaupungintalon purkaminen ei ala loppukesästä – taloa koskeva valituskierre jatkuu
  9. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  10. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  11. Kivenlahden uimarannalla ulosteen aiheuttamaa saastumista – uimista vältettävä toistaiseksi
  12. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  13. Hänninen 5.8.
  14. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  15. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.