Rantaviikko tuo ensi viikolla maksutonta liikunnallista ohjelmaa koko perheelle Espoon rannoilla.
Päivistä löytyy niin ohjattua kuin omatoimistakin tekemistä.
– Esimerkiksi rantapelejä kuten mölkkyä ja petanqueta, hulavannekisaa, ilmafutista ja hiekkalinnan rakennusta, kertoo Antti Kropsu Espoon liikuntapalveluista.
Liikuntavälineitä voi lainata ilmaiseksi vuokraamoteltasta.
Paikalle huristaa myös erityisesti nuorille tekemistä tarjoava Nuori Espoo -paku.
Rantaviikon pääkohderyhmänä ovat alakouluikäiset, mutta kivaa kesätekemistä löytyy kaikenikäisille ja koko perheelle.
Tapahtuman uusi yhteistyökumppani Triathlon Suomi tulee paikalle vetämään lapsille esterataa.
– Ja Espoon Suunta tulee pitämään ”rantasuunnistusta” keskiviikkona ja perjantaina. Muinakin päivinä on rastisuunnitusta rannalla Espoon kaupungin liikunnanohjaajien toimesta, Kropsu kertoo.
Keskiviikkona Matinkylän rannassa on mahdollisuus päästä vesille kirkkoveneellä, kun Espoon Soutajat ovat paikalla kello yhdestä eteenpäin.
Rantaviikon ohjelmaa on maanantaina tarjolla Kivenlahdessa, tiistaina Haukilahdessa, keskiviikkona Matinkylässä, torstaina Westendissä ja perjantaina Oittaalla. Ohjelmaa järjestetään kello 11–16 paitsi Matinkylässä, jossa tapahtuu kello 13–19.
Aikaisempina vuosina tapahtuma on järjestetty kesäkuun lopulla, mutta koronan vuoksi tapahtuma siirrettiin tänä kesänä elokuulle.
Tapahtumaan saa osallistua vain terveenä ja etäisyydet huomioiden.
Viikon ohjelma on kaikille avoin ja maksuton.