1970-luvulla syntynyt mies on vangittu 31. heinäkuuta Helsingissä todennäköisin syin epäiltynä kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta. Miestä epäillään myös neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rikosten uhrit ovat alaikäisiä poikia, epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2018–2020, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.
Poliisi on kirjannut kokonaisuuteen liittyen tähän mennessä viisitoista erillistä rikosilmoitusta. Yli puolet tunnistetuista asianomistajista on ollut rikosten tekohetkellä alle 16-vuotiaita. Miehen epäillään tutustuneen poikiin netin kautta. Osan kanssa miehen epäillään tavanneen, toisten kanssa hänen epäillään vaihtaneen seksuaalissävytteisiä viestejä ja kuvia. Miehen epäillään tehneen seksuaalisia tekoja tapaamilleen pojille ja hänen myös epäillään maksaneen usealle pojalle seksuaalisista teoista ja kuvista.
– Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa. Tämänhetkisten tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että rikosepäilyjä tulee tutkinnan aikana ilmi vielä lisää. Kaikkien nyt tiedossa olevien asianomistajien henkilöllisyydet eivät vielä ole tiedossa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.
Syytteen nostamisen määräpäivä on 4. marraskuuta 2020.
– Vastuu on aina ja ainoastaan aikuisella rikoksesta epäillyllä. Niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin on kuitenkin itseään suojellakseen hyvä muistaa, ettei netissä voi koskaan olla varma, kenen kanssa viestittelee ja millä aikeilla toinen on liikkeellä. Sen vuoksi esimerkiksi intiimien kuvien jakaminen on aina riski, Antikainen jatkaa.
Tiedotteessa muistutetaan, että mikäli epäilee joutuneensa tai lapsensa joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi, on siitä syytä tehdä rikosilmoitus poliisille. Akuuteissa tilanteissa voi soittaa hätänumeroon 112.