Kun Eila Stig kävi lääkärissä, häneltä kysyttiin onko papereissa väärä syntymäaika.
Papereissa lukeva 8.8.1920 pitää kuitenkin paikkansa. Sata vuotta tulee täyteen tänään lauantaina.
Moni muukin on luullut Stigiä reilusti nuoremmaksi. Satavuotias asuu yksin omakotitaloa Pohjois-Espoossa.
Stig muutti miehensä ja neljän pienen lapsensa kanssa taloon vuonna 1951. Hän pystyy yhä nousemaan sisäänkäynnin jyrkät rappuset, vaikka lonkassa on nelisenkymmentä vuotta sitten laitettu proteesi.
Pitkän iän salaisuus on kuulemma päivittäinen jumppaaminen.
– Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa, hän sanoo.
Ei kannata ruveta murjottamaan.
Korona-aikana Stig on kaivannut erityisesti Leppävaaran elä ja asu -keskuksen viikoittaista kuntoutuspäivää jumppineen, ruokailuineen, keskusteluineen ja muine ohjelmineen.
– Se on niin kuin pieni perhe, Stig kuvailee jumppaporukkaa.
– Nyt olen ollut kuin vankina, mutta ei minulla ole hätää, kun lapset ovat olleet apuna. Joskus tulee matalapaine, mutta se menee heti ohi.
Stig ja hänen tyttärensä Ritva Huttunen ovat Pohjois-Espoossa tuttuja useille sukupolville. Naiset ovat ruokkineet Niipperin alueen koululaisia seitsemällä vuosikymmenellä. Stig aloitti koulun keittiössä 1955 ja Huttunen lopetti 2011. Yhtä aikaakin he ehtivät työskennellä koulukeittiössä viidentoista vuoden ajan.
Oppilaat ovat edelleen muistoissa: se kuinka yhden vanhempi kiitti, kun Stig opetti lapsia syömään koulussa salaattia ja kuinka pinaattikeiton reseptiä tultiin pyytämään kotiinkin.
– Aluksi työhön kuului myös koulun lämmittäminen ja viikonloppuisin olin hiihtokilpailuissa mehua keittämässä. Koulu oli meidän toinen koti.
Pohjois-Espooseen muutto lukeutuu kuitenkin niihin elämän haastaviin ajanjaksoihin. Mies oli päättänyt myydä Jalasjärvellä sijainneen maatilan, ja perheen piti rakentaa elämänsä alusta.
Muutos maalaistalon omavaraistaloudesta oli valtava. Koti oli keskeneräinen ja monista hyödykkeistä oli pulaa.
– Kudoin sukkia kaupanhoitajalle ja sain takaisin sementtiä talon lattian tekoon, Stig muistelee.
Vaikeuksissa puskettiin sisulla eteen päin.
– Riippuu paljon itsestä, miten ottaa elämän vastaan. Ei kannata ruveta murjottamaan.
Stig kutoo edelleen, ja korona-aika on vain kiihdyttänyt tuotantotahtia. Hänen hittinsä on Vancouverista tuotu töppösmalli.
– Istun ja kudon, kun en enää niin pysty liikkumaan. Kun on ikänsä tehnyt töitä, ei aikaansa saa muuten kulumaan.
Tätä nykyä hän kertoo pärjäävänsä kodissaan lastensa avun vuoksi. Tytär asuu kulman takana ja käy auttelemassa päivittäin.
– Koitan toppuutella äitiä, ettei vain kaatuisi, Huttunen kertoo.
Tänäkin syksynä Stigin suunnitelmissa on omenahillon teko oman pihan omenista.
– Valkeat kuulaat on mulla niin hyvät. Sain niistä niin hyvää hilloa viime syksynäkin.
Mutta ennen sitä on juhlan aika. Tänä viikonloppuna satavuotispäiviä juhlitaan pikkuporukoilla neljän sukupolven ja ystävien kesken.
– Olemme miettineet, kuinka onnellisena päivänä meidät on luotu, Huttunen sanoo ja kuulostaa äidiltään.