Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä

Rannikkoprikaatin valatilaisuus ei tällä kertaa näy Kirkkonummen ja Upinniementien liikenteessä koronarajoitusten johdosta.

Upinniemen varuskunnassa kaksi kertaa vuodessa järjestettävä vala on perinteisesti Kirkkonummen suurimpia yleisötilaisuuksia.

Tilaisuuteen on saapunut 2 000–3 000 varusmiesten omaista ja läheistä seuraamaan tilaisuutta ja tutustumaan varuskuntaan.

Voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi tämän vuoden toisen saapumiserän alokkaille ei järjestetä läheistenpäivää, eikä sunnuntaina 9.8. järjestettävä sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuus ole avoin varusmiesten läheisille.

Sotilasvakuutus- ja valatilaisuudesta kuvataan kuitenkin video, joka on nähtävillä Merivoimien Facebook-sivuilla sunnuntaina kello 15:een mennessä.

Osa Rannikkoprikaatin alokkaista on aloittanut varusmieskoulutuksen Turun Pansiossa, koska Upinniemessä on meneillään kasarmiremontteja. Valatilaisuus on kuitenkin yhteinen Kirkkonummella.