Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola

Espooseen on ensi viikolla tulossa koronatestaukseen yksi drive in -kaista lisää. Kuvituskuva. Arkisto/Marko Kauko

Sirkku Aalto

Koronatestauksen ruuhkat ovat puhuttaneet runsaasti viime aikoina. Espooseen on määrä aueta ensi viikolla uusi koronatestauspiste.

– Uusi kaista tulee tällä tietämällä ensi viikolla. Se tulee mitä ilmeisimmin Tapiolaan eikä Leppävaaraan, kertoo Espoon perusturvajohtaja Juha Metso kertoi Länsiväylälle torstaina.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että uusi näytteenottolinja tulee Tapiolaan.

Vielä alkuviikosta pohdinnassa oli, että seuraava uusi drive in -testipaikka voisi tulla Leppävaaraan.

– Olen pyytänyt, että käynnistettäisiin jo nyt mietintä sen lisäksi, että saataisiin piste sinne Leppävaaraankin. Joka tapauksessa ensi viikolla on tulossa uusi drive in, perusturvajohtaja Metso lisäa.

Matinkylässä koronatesteihin käytettäviä drive in -kaistoja on nykyisin kaksi.

– Siellä on ollut välillä ongelmaa saada henkilöstöä. Siinä on ollut vähän pätkimistä sen kanssa, onko siellä yksi vai kaksi kaistaa, Metso kertoo.

Matinkylän testikaistojen aukioloaikoja on Metson mukaan tarkoitus pidentää niin, että ne olisivat lähitulevaisuudessa auki kello 20:een asti nykyisen tavoitellun kello 18:n sijasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.