Espoolaisen Markuksen, 26, elämäntarina kosketti – saa elämänsä ensimmäisen työpaikan lakutehtaalla ja omistusasunnon

Lakutehtailija Timo Nisula, Markus Häärä ja K-Citymarketin kauppias Markku Hautala kävivät keskiviikkona katsomassa asuntoa, joka annetaan Häärälle työsuhteen mukana. Jari Häärä

Työ: Kesän alussa Kouvolan Lakritsi lupasi mainoskampanjassaan työpaikan lisäksi omistus­asunnon. Kriteereinä oli hyvä tarina ja asenne. Paikan sai 26-vuotias Espoossa asuva Markus Häärä, joka on kokenut ennakkoluuloja Touretten syndroomansa takia.

Heidi Puomisto

Kouvolan Lakritsi käynnisti kesällä Uusi alku Kouvolassa -kampanjan, jossa yritys tarjosi yhdelle työntekijälle työpaikan ja omistusasunnon Kouvolasta. Hakemuksia tuli lähes 200. Hakijoista haastateltiin kuusi.

Paikan sai 26-vuotias Markus Häärä.

Häärä on kotoisin Pyhtäältä, mutta asunut jo jonkin aikaa Espoossa.

Häärän tavoin Espoossa asuva isä Jari Häärä on kotoisin Pilkanmaasta. Hän huomasi ilmoituksen kampanjasta Kouvolan Sanomissa.

– Sanoin Markukselle, että mietipä vähän elämää ja kirjoita sun tarina. Se oli vissiin samana iltana sen jo nakuttanut. Se oli veret seisauttava tarina, en puoliakaan ollut tiennyt siitä. Monenlaista on sattunut ja osunut.

Markus Häärä ei ole ollut töissä ennen Kouvolan Lakritsin tarjoamaa työpaikkaa kertaakaan. Lakutehtailija Timo Nisulan mukaan Häärän halu päästä työelämään ratkaisi päätöksen.

Parhaimmillaan tämä voi tehdä sen, että joku muukin tekisi jotain tämän tyyppistä. Ei nyt tarvitse asuntoja kaikille ostaa, mutta että tarjoaa työpaikan sille, joka sen oikeasti tarvitsee.

Timo Nisula

– Ei se lopulta ollut vaikea päätös. Tässä oli kaikki kohdillaan, hän sanoo.

– Haluttiin valita se, jolle voimme antaa eniten.

Uusi työsopimus astuu voimaan kuun vaihteessa. Tiedossa on ensisijaisesti tuotantotyötä, mutta työtehtävät eivät ole tarkentuneet vielä Häärällekään.

Taustalla kampanjaan oli kevään huonojen uutisten kasa.

– Tässä on monta juttua, Kouvolan maine muuttotappiokuntana, ja sitten meillä oli korona. Ei yhtään ainutta hyvää uutista. Ajattelin, että me voimme tehdä jotain.

Nisula toivoo, että kampanja inspiroi muitakin työnantajia.

– Parhaimmillaan tämä voi tehdä sen, että joku muukin tekisi jotain tämäntyyppistä. Ei nyt tarvitse asuntoja kaikille ostaa, mutta että tarjoaa työpaikan sille, joka sen oikeasti tarvitsee.

Kampanjan takana on myös Järvenpään K-Citymarketin kauppias ja entinen kuusaalainen Markku Hautala.

– Meitä Timon kanssa yhdistää se, että jos haluaa jotain muutosta, pitää tehdä, eikä puhua, hän sanoo.

Pesämuna kampanjaa varten saatiin kevään tempauksesta, jossa Kouvolan lakritsi teki maailman isoimman makeispussin. Ennätyspussin lakut myytiin Järvenpään K-Citymarketissa, ja niistä saadut rahat päätettiin hyödyntää kampanjassa.

K-Citymarket rahoittaa asunnon ja remontointiin liittyvät kulut. Hautala sai mukaan myös kouvolalaisia yrityksiä, jotka lahjoittavat asuntoon tarvittavia asioita ja toteuttavat remontin.

32,5 neliön yksiö Kuusankosken keskustassa valikoitui hinnan ja sijainnin perusteella. Asunnon hinta oli noin 20 000 euroa. Se annetaan uudelle työntekijälle lahjana.

– Siitä maksetaan ihan lahjavero, Nisula toteaa.

Juridiikka on käyty läpi kauppiaan kanssa. Joitakin ehtoja asunnon saamiselle asetetaan, esimerkiksi se, ettei kämppää voi myydä eteenpäin kahteen vuoteen.

– Tavallaan varmistetaan vaan se, että kaikki toimii, tämä asunto on kuitenkin aika iso asia.

Asuntoon tehdään myös sisustus, jonka suunnittelee sisustussuunnittelija Jaana Mertama-Paljakka.

– Kutakuinkin kaikki on tarkoitus pistää uusiksi, Hautala sanoo.

Häärällä on Touretten oireyhtymä, jonka hän kertoo vaikeuttaneen nuoruuttaan. Häärä haluaa puhua sairaudesta avoimesti, koska kokee, että oireyhtymään liittyy ennakkoluuloja.

Tourette on neuropsykiatrinen oireyhtymä, johon liittyy tic-oireita eli tahdosta riippumattomia motorisia nykimisoireita. Niitä voivat olla esimerkiksi silmän räpsytykset, kulmakarvojen kohotus tai suupielten nykiminen. Tic-oireet voivat olla myös äänellisiä.

Lääkärit eivät aina osanneet kohdata Häärää ja hänen sairauttaan. Tourettea lähestyttiin kokeilemalla erilaisia lääkityksiä. Niistä aiheutui usein sivuoireita. Peruskoulussa Häärä joutui lisäksi kiusatuksi nykimisoireiden takia.

– Onhan tämä ollut aika vaikea taival Touretten kanssa. Lääkäreillä ei ollut oikein tietoa Tourette-syndroomasta, eikä lääkkeistäkään.

– Varsinaista täsmähoitoahan ei ole. Mikä kellekin toimii on vähän tuuripeliä, ja sitten lääkkeiden teho voi loppua kun vaste lakkaa. Aina kun lääkkeet vaihtui, tuli paljon muutoksia. Lapsuus ja peruskoulu oli tosi sekavaa aikaa.

Peruskoulun jälkeen Häärä aloitti ammattikoulussa sähköasentajalinjalla, mutta tutkinto jäi kesken. Välissä Häärä kertoo päätyneensä käyttämään päihteitä. Baareissa rellestämiseen kuitenkin kyllästyi ja elämänhalu voitti. Sen jälkeen alkoi vuosien itsetutkiskelu ja olemaan opetteleminen. Nyt Häärä kertoo hoitavansa itseään ruokavaliolla ja liikunnalla.

Oliko vaikeaa lopettaa lääkitys?

– Vaikeampaa oli käyttää niitä lääkkeitä. Minulla on ollut neljän vuoden noususuhdanne, olen parantanut elintapoja ja käytösjuttuja, käynyt kursseja ja lukenut paljon. Ei kuitenkaan ole mitään yhtä ratkaisua, kaikki tapahtuu tosi hitaasti.

Ennakkoon Häärä ei tiedä Kouvolasta paljoakaan. Isovanhemmat asuvat lyhyen matkan päässä uudesta asunnosta, mutta muuten kaupunki on melko tuntematon.

– On tämä tosi iso muutos, mutta olen tosi iloinen. On jotain tekemistä, ja saa palkkaa, totta kai. Siitä avautuu vähän lisää mahdollisuuksia, voi olla enemmän toisista riippumaton. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan.

Kouvolan Lakritsin työpaikkailmoituksessa kerrottiin, että työntekijän toivotaan kertovan sosiaalisessa mediassa uudesta elämästään Kouvolassa.

Häärällä ei ole vielä tarkkaa tietoa, millaista somettamista häneltä odotetaan. Hän on kuitenkin varma yhdestä asiasta:

– Tubettajaksi en ole ryhtymässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.