Tapiolan kahluualtaan kausi vetelee viimeisiään – allasta aletaan tyhjentää jo maanantaina

Tapiolan kahluualtaalla on uimavalvontaa viimeistä päivää sunnuntaina. Arkistokuva kesältä 2019. Anneli Tuominen-Halomo

Tapiolan kahluualtaan kausi on pian ohi. Kahluualtaalla on uimavalvontaa viimeistä päivää tulevana sunnuntaina 16. elokuuta. Allasta aletaan tyhjentää heti seuraavana päivänä maanantaina 17. elokuuta, Espoon kaupunki kertoo verkkosivuillaan.

Tulevana sunnuntaina 16. elokuuta valvotaan viimeistä päivää myös niitä Espoon uimarantoja, joilla valvontaa on ollut tänä kesänä. Valvontaa on tänä kesänä ollut Espoossa kaikkiaan seitsemällä uimarannalla: Haukilahdessa, Kivenlahdessa, Klobbenissa, Matinkylässä, Oittaalla sekä Hanikassa ja Westendissä.

Valvonnan lisäksi myös uimavesien lämpötilojen ja levätilanteen seuranta loppuu. Vielä viikonlopun ajan uimavesien ajantasaisen lämpötilan ja levätilanteen voi tarkistaa verkosta osoitteesta ulkoliikunta.fi, Espoon kaupunki ohjeistaa.

Lue lisää:

Espoon rannoilla rauhallinen kesä – "Paljon sadepäiviä ja kylmyyttä"

Tapiolan kahluuallas aukeaa torstaina

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.