15-vuotiaan kuolemanvaaraan johtanut tapahtumasarja Vantaalla poiki syyteharkinnan kolmen osalta

Kuusijärven tapahtumien kaikki osalliset olivat alle 18-vuotiaita. Kuvituskuva. Arkisto / Ville Heinonen

Jussi Vehkasalo

Vantaan Kuusijärvellä 22. kesäkuuta tapahtuneen epäillyn tapon yrityksen esitutkinta on valmis, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Kesäkuisessa tapahtumassa 15-vuotias nuori joutui muutaman muun nuoren jahtaamana uimarannan laiturin alle noin kello 20–21. Tämä johti siihen, että laiturin alle joutunut nuori oli vaarassa hukkua. Tilanne kuitenkin keskeytettiin ja nuori saatiin laiturin alta esiin ja pois vedestä. Tapahtuman kaikki osalliset olivat alle 18-vuotiaita.

Koska nuoren henki on ollut vaarassa, poliisi tutki tapahtumaa tapon yrityksenä ja tapaus lähtee syyteharkintaan kolmen henkilön osalta. Yhden esitutkinnan aikana kiinniotetun osalta poliisi on päättänyt tutkinnan, kun selvisi, että kiinniotettu henkilö oli ollut tapahtuma-aikana aivan muualla.

Jahtaamiselle ei selvinnyt esitutkinnassa mitään erityistä syytä, vaikka poliisi on kuulustellut suuren määrän tapahtumaan osallistuneita ja muita paikalla olleita ihmisiä, kerrotaan tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.