Karakallion ikkunat täyttyvät taiteesta Espoo-päivänä

Taiteilija Aku Aallon suunnittelema julistesarja muodostaa tekstin KARTSI. Aku Aalto/Karakallio Creative/Kulttuuriespoo.fi
Minna Airamaa

Minna Airamaa

Karakalliossa vietetään Espoo-päivää tempauksella, jolla tuodaan taidetta kotien ikkunoihin.

Jokaiseen Karakallion kotitalouteen on jaettu taiteilija Aku Aallon suunnitteleman julistesarjan teoksia. Kuudesta kirjaimesta koostuvasta julistesarjasta muodostuu teksti KARTSI.

Lauantaina 29. elokuuta kello 16 kaikkia karakalliolaisia kehotetaan nostamaan julisteet ikkunoihin, joko sellaisenaan tai omaan tyyliin muokattuna. Julisteita voi versioida itsenäisesti.

– Taidetta ikkunoihin on teos kaupunginosarakkaudesta. Sen on tarkoitus tuoda ihmisiä yhteen, vaikka koronakriisi pitääkin meitä erillään, sanoo taiteilija Aku Aalto tiedotteessa.

Aalto kannustaa karakalliolaisia nostamaan ikkunoihin myös omia taideaarteitaan.

Järjestäjien mukaan teos tulee olemaan laajin Suomessa koskaan nähty yhteisöllinen taidetempaus.

Tempaus toteutetaan yhteistyössä Karatalon, Espoon kaupungin tapahtuma- ja kulttuuripalvelujen, Karakallio-seuran ja Karakallio Creativen kanssa.

Karakallio Creative -hanke jo muutaman vuoden ajan elävöittänyt aluetta taiteella ja tapahtumilla. Taidetta on Karakalliossa muun muassa muraaleina ja katukuvassa. Asukkaat ovat osallistuneet taideprojekteihin muun muassa työpajoissa ja alueen kouluissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut