Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauppakeskuskävelyt ja liikuntaryhmät alkoivat Espoossa

Espoon liikuntapalveluiden liikuntaryhmien syyskausi käynnistyi tämän viikon alussa. Niille kursseille, joissa on vielä tilaa, ilmoittautuminen jatkuu edelleen.

Tarjonnassa on entiseen tapaa myös runsaasti liikuntaa, johon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Koronavirus vaikuttaa yhä ohjatun liikunnan toimintaan. Esimerkiksi liikuntakurssien ja avoimien liikuntaryhmien osallistujamäärä on normaalia pienempi, jotta suositeltuja turvaetäisyyksiä voidaan noudattaa.

Lisäksi kiertoharjoitteluryhmät on muutettu kuntosaliryhmiksi. Niissä on ohjattu alkulämmittely, itsenäistä harjoittelua laitteissa ja ohjatut loppuvenyttelyt.

Kaikilla tunneilla tulee noudattaa turvavälejä, välttää oleskelua pukuhuoneissa ja tulla tunnille ajoissa.

Liikuntapalveluista muistutetaan, ettei tunnille pidä lähteä, mikäli on vähäisiäkään flunssan oireita tai on ollut läheisessä kosketuksessa tartunnan saaneiden tai kotikaranteenissa olevien ihmisten kanssa. .

Ohjatun liikunnan syyskausi päättyy 11. joulukuuta. Liikuntakurssien ja avoimien liikuntaryhmien tiedot ovat nähtävillä osoitteessa espoo.fi/ohjattuliikunta.