Suomalaiset suosivat helppoja varotoimia kuten Koronavilkun lataamista.
Suomalaisten huoli vallitsevasta koronatilanteesta kasvoi selvästi kesälomien loputtua ja myös ahdistus lisääntyi elokuussa jonkin verran toukokuusta, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Tutkimuksen ovat teettäneet Enter 2020 -kampanjassa mukana olevat yritykset ja Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja sen on toteuttanut Kantar TNS.
Pandemiasta huolestuneiden osuus kasvoi toukokuisesta peräti 14 prosenttiyksikköä 62 prosenttiin.
Ahdistuneeksi itsensä kokevien osuus nousi maltillisemmin, 4 prosenttiyksikköä 22 prosenttiin.
Huolen lisääntymisestä huolimatta suomalaiset rajoittavat liikkumistaan vähemmän kuin toukokuussa. Esimerkiksi ystäviä ja tuttavia tavataan ja kaupoissa sekä palveluissa käydään enemmän kuin keväällä.
Kyselyn perusteella liikkuminen oli kuitenkin elokuussa jo varovaisempaa kuin kesä-heinäkuussa, jolloin koronatilanne näytti valoisammalta.
Vaivattomuus saa tarttumaan suosituksiin.
Toimitusjohtaja Antti Vasara, VTT
– On tärkeää, että pystymme jatkossakin pitämään toimeliaisuutta yllä ja vältymme kevään kaltaiselta tilanteelta – Suomella ei ole varaa sulkeutua niin taloudelliselta kuin inhimilliseltäkään kannalta. Jotta voimme pitää esimerkiksi työpaikat ja koulut käynnissä mahdollisimman normaalisti, tarvitaan nyt jokaisen suomalaisen panosta ja jaksamista huolehtia turvaväleistä, käsienpesusta, maskien käytöstä ja muista toimista, sanoo EK:n tiedotteessa toimitusjohtaja Antti Vasara VTT:stä, joka on yksi 10:stä Enter 2020 -kampanjassa mukana olevista yrityksistä.
Suosituksia suomalaiset eivät kuitenkaan kyselyn mukaan noudata kovin hyvin. Esimerkiksi kasvomaskisuosituksen mukaan elää vain 39 prosenttia.
Maskittomista kuitenkin vain alle joka viides pitää maskeja hyödyttöminä. Huomattavasti isompi osa kertoi käytön jäävän, koska maskit ovat epäkäytännöllisiä, epämukavia, liian kalliita tai yksinkertaisesti unohtuvat helposti.
Sen sijaan uutta Koronavilkku-sovellusta aikoi ainakin kokeilla 57 prosenttia.
– Maskin käytön kompastuskivet ja kiinnostus Koronavilkkua kohtaan kertovat, että vaivattomuus saa tarttumaan suosituksiin. Yrityksissä voitaisiinkin nyt miettiä, miten omia työntekijöitä voidaan tukea koronan vastaisissa toimissa ja suositusten noudattamisessa. Jotta korona pysyy kurissa, tarvitaan yhteistyötä yhteiskunnan eri toimijoiden kesken, VTT:n Vasara sanoo tiedotteessa.