Kuvat: Vesiputoustalon tontille nouseva Feenix lähtökuopissa – Tapiolan ytimeen noin 200 uutta asuntoa

Rakentaminen: Kahteen torniin ja välisiipeen tulee yhteensä noin 200 asuntoa.

Tapiolan Feenix on kahden tornitalon ja yhden viisikerroksisen rakennuksen kokonaisuus. Visualisointikuva. Tapiolan Feenix
Katja Riihola

Katja Riihola

Kymmenet asumisesta Tapiolan ytimessä kiinnostuneet kokoontuivat entisen Vesiputoustalon tontin tuntumaan keskiviikkona.

Paikalle rakennettavan Tapiolan Feenixin ensimmäinen tornitalo on lähtökuopissaan. Asuntojen julkinen ennakkovaraaminen alkaa ensi viikolla.

Rakennuslupahakemuksen muutoslupa jätettiin elokuussa. Max Build Oy:n toimitusjohtaja Kristo Herold toivoo muutosluvan pääsevän käsittelyyn jo syyskuun aikana.

– Lokakuun alussa alkaisivat paalutustyöt, jotka aiheuttaisivat todennäköisesti häiriöitä noin kahden kuukauden ajan, Herold sanoo.

Tontille rakennetaan kaksi 12-kerroksista tornitaloa sekä viisikerroksinen välisiipitalo, jonka päälle tulee asukaspiha. Kokonaisuuteen tulee noin 200 asuntoa.

Ensimmäiseen tornitaloon tulee 78 asuntoa. Pienimmät yksiöt ovat noin 30 neliön kokoisia. Suurimmassa asunnossa on 172,5 neliötä ja lasitetut parvekkeet kolmeen eri ilmansuuntaan.

Tapiola on syntymässä uudestaan.

Jealhan Jere Hanttu perusteli Feenix-nimeä.

Rakennukseen tulee lisäksi liiketiloja ja pysäköintihalli asukkaille.

Kohteen on suunnitellut arkkitehti Antti-Matti Siikala, jonka kohteita on muun muassa Uusi lastensairaala.

Hanke viivästyi suunnitteluvaikeuksien vuoksi lähes pari vuotta. Rakentaminen oli tarkoitus aloittaa joulukuussa 2018. Vähän tätä ennen oli kuitenkin herännyt epäilys, etteivät suunnitteluratkaisut olleetkaan toteutuskelpoisia, Herold kertoo.

Heroldin mukaan uudet ratkaisut ovat varmasti kestäviä.

– Uusiksi on tehty rakennesuunnitelmat, pohjarakennesuunnitelmat ja talotekniset suunnitelmat, Herold kertoo.

Tällä hetkellä tontilla on käynnissä maanrakennustyöt.

Tapiolan projektijohtaja Antti Mäkinen pitää Tapiolan keskustan elävöittämisen kannalta tärkeänä, että ihmisten on mahdollista asua lähellä palveluja. Rakennusoikeus tontilla lähes kolminkertaistui.

Uusien asukkaiden on määrä päästä muuttamaan reilun parin vuoden päästä, sillä valmista pitäisi olla vuoden 2022 loppuun mennessä.

Hankkeen rakennuttajina toimivat Max Build Uudistuotanto Oy ja kiinteistösijoitusyhtiö Jealha Oy.

– Tapiola on syntymässä uudestaan, Jealhan Jere Hanttu perusteli hankkeen nimivalintaa.

Lue myös:

Vesiputoustalon paikalle kaksi 12-kerroksista tornia

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut