Unga Teatern tarjoaa elämyksiä historiallisessa miljöössä

Meri Anna Hulkkonen ja Paul Olin iloitsevat siitä, että lasten- ja nuortenteatteria tehdään kunnianhimoisesti ja laadukkaasti. Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Unga Teatern elää muutosvaihetta. Taiteellinen johtaja Paul Olin jättää tehtävänsä viiden vuoden jälkeen ja ensi vuoden alussa taiteellisen johtajan pestissä aloittaa Meri Anna Hulkkonen.

Unga Teatern toimii historiallisessa miljöössä Lillklobbissa, Kilossa. Teatterin toimisto on keltaisessa maalaistalossa ja näyttämö on rakennettu entiseen navettaan. Vanhat ulkorakennukset palvelevat varastotiloina. Koronakriisin aikana keväällä harjoituksia pidettiin ulkona suurien puiden katveessa.

– Tämä on charmikas paikka, Paul Olin sanoo.

K oronakriisistä Unga Teatern selvisi kohtuullisin vähin vaurioin, ja nyt teatterissa valmistaudutaan Kaislikossa suhisee -näytelmän ensi-iltaan. Sen ohjaa Paul Olin.

– Olen klassikkodiggari ja tarina on tuttu. Pidän Kaislikossa suhisee -tekstin tematiikasta, joka käsittelee ystävyyttä, ekologisuutta sekä uuden ja vanhan taistelua. Esityksessä nähdään sekä naamio että esineteatteria.

Koronatilanne vaikuttaa väistämättä edelleen, koska katsomo täytetään vain puoliksi. Kiertue-esityksien tilauksissa varovaisuus näkyy myös.

Meidän on oltava yhtä hyvä tai vähän parempi kuin muut, jotta saamme yleisön tänne.

– Kaikki suunnittelevat nyt toimintaansa lyhyellä tähtäimellä. Alakoululaiset ovat isoin yleisöryhmä. Normaalitilanteessa joku koulu ostaa koko esityksen ja katsojia tulee bussilasteittain, Olin toteaa.

Yhtenä vaihtoehtona on mietitty esitysten järjestämistä päiväkotilapsille ulkona.

– Taloutta on nyt vaikeampi suunnitella, koska emme tiedä, mitä on tulossa, Olin huokaa.

Kaislikossa suhisee -näytelmä kertoo joenvarren eläimistä, jotka käyttäytyvät ihmisten tapaan. Jan Hägglund

Vaikeita aikoja on ollut ennenkin, mutta tämä tilanne on erilainen kuin mikään aiemmista, koska korona on maailmanlaajuinen asia.

– Nyt ei voi elää vain teatterikuplassa, vaan dialogia on käytävä kaikkien kanssa.

Lasten- ja nuortenteatterin kohderyhmä on suppeampi kuin isojen teatterien. Siksi se on myös haavoittuvampi.

– Meidän on oltava yhtä hyvä tai vähän parempi kuin muut, jotta saamme yleisön tänne.

– Tämä miljöö on myös tärkeä, se jää lapsille mieleen.

Paul Olin iloitsee kuitenkin siitä, että lasten- ja nuortenteatterin arvostus on viime vuosina noussut huimasti. Vielä 1990-luvun alussa näyttelijät väheksyivät lastenteatterin rooleja todeten, että ”en ole huono näyttelijä”.

Tuleva taiteellinen johtaja Meri Anna Hulkkonen on jo tutustunut Unga Teaternin arkeen ja alkanut suunnitella tulevaa. Koko perheen teatteri ja kiertue-elämä ovat tulleet tutuiksi Ensemble Bulleribockissa, jota hän on luotsannut kymmenen vuotta. Samalla hänen on pitänyt perehtyä talousasioihin ja apurahojen hakemiseen.

– Haluan, että Unga Teatern nousee lasten- ja nuortenteatterin lippulaivaksi ja että sitä seurataan, kun halutaan nähdä moderneja ja kiinnostavia esityksiä.  Olen aina lähtenyt siitä, että taide on kaikille, Meri Anna Hulkkonen sanoo.

Kansainvälistyminen kiinnostaa Hulkkosta, koska hän on opiskellut näyttelijäksi Espanjassa ja syventänyt osaamistaan Ruotsissa.

– Kansainväliset teatterifestivaalit kiinnostavat minua ja haen ajatuksia koko maailmasta. Mielestäni moderneinta ja kiinnostavinta lasten- ja nuortenteatteria tehdään pohjoismaissa. Eteläeurooppalainen tyyli kiinnostaa myös, mutta koen sen ehkä runollisempana tekemisenä. Oma ajatteluni on kuitenkin lähempänä ruotsalaista elämäniloa, anarkiaa ja selkeyttä.

Meri Anna Hulkkonen sanoo pitävänsä muun muassa Barbro Lindgrenin ja Lennart Hellsingin teoksista, joita on suomennettu yllättävän vähän.

– Haluan tarttua sellaisiin teksteihin, jotka eivät ole niin tuttuja suomenkielisille ja tällä tavalla sivistää sekä lapsia että aikuisia.

Juhlavuosi

Unga Teatern

Unga Teatern (entinen Skolteatern) täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

Teatteri on Suomen vanhin lasten- ja nuortenteatteri.

Vuodesta 1985 lähtien teatterilla on ollut kiinteä näyttämö Espoossa Nuijalantie 9:ssä.

Nyt teatteri toimii kiertävänä valtakunnallisena teatterina ja espoolaisena teatterina, joka palvelee koko pääkaupunkiseudun lapsia ja nuoria.

Esityksiä on sekä ruotsiksi että suomeksi.

Ohjelmistossa on ollut maailmankirjallisuuden klassikoita ja uusia näytelmiä.

Tänä syksynä teatterissa esitetään Kaislikossa suhisee -näytelmää suomeksi ja ruotsiksi.

Ensimmäinen suomenkielisen esitys on 26.9. ja ruotsinkielinen 24.10.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut