Espoon tonttivuokrista ei vielä päätetty – poliittisesti arasta asiasta kysytään valtuustoryhmiltä

Kuvituskuva. Arkisto/Johanna Halava

Paavo Rantalainen

Espoon kaupungin tonttivuokrien korotuksiin haetaan laajempaa poliittista selkänojaa. Esitys asuntotonttien vuokrien uusista korotusperusteista palautettiin uudelleen valmisteluun.

Espoossa on havaittu, että asuntonttien vuokrat jäävät pitkän päälle jälkeen maanarvon kallistumisesta.

Tonttivuokrat on sidottu elinkustannusindeksiin, jonka perusteella vuokria korotetaan.

Esillä oli ehdotus, jossa uusissa vuokrasopimuksissa vanha käytäntö jatkuu. Vuokrankorotus olisi kuitenkin aina vähintään 2,5 prosenttia, vaikka indeksi näyttäisi pienempää prosenttilukua.

Lisäksi ehdotettiin, että vuokrakauden aikana vuokraan tehdään tasotarkistus noin 20 vuoden ja 40 vuoden kohdalla.

Ensimmäisten vuokratonttien maanvuokrasopimukset ovat Espoossa päättymässä ensi vuonna.

Vuokrasopimuksia uusittaessa huomattiin, että vuokrataso oli nykyhetkeen verrattuna erittäin alhainen, ja vuokratason merkittävä korotus osoittautui haasteelliseksi.

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto palautti maanantaina esityksen uudelleen valmisteluun.

Asia voi olla poliittisesti kiperä ja siksi valtuustoryhmiltä pyydetään vielä lausunnot.

Jaosto halusi, että tarkastelu tehdään myös muista kuin asuintonteista ja vuokrahintoja vertaillaan myös Helsingissä ja Vantaalla.

Lue myös:

Veinin alueen tonttivuokrat nousevat ennakoitua vähemmän – korotus silti useita tuhansia euroja

Espoo aikoo nostaa tonttiensa vuokria – Veinissä taistellaan hurjia korotuksia vastaan

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut