Rantamaraton juostaan tänä vuonna poikkeusjärjestelyin: Ei jäniksiä ja liukuva lähtö

Juoksu: Korona muuttaa lähtöjä ja juottopaikkojen tarjontaa.

Anders Wikholm sanoo, että hän voi huokaista, kun lähtölaukaus pamahtaa. Hän kokee, että homma lähtee siitä rullaamaan. Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Rantamaraton järjestetään tänä vuonna 13. kerran. Tapahtumapäällikkö Anders Wikholm vakuuttaa, että he tekevät kaikkensa luodakseen juoksijoille turvallisen ja miellyttävän tapahtuman.

– Juoksijoita vartenhan tätä tehdään. On hienoa, että yhdestä kerrasta kasvoi tämä vuosittainen kahden päivän tapahtuma. Tyhjästä silloin lähdettiin rakentamaan, alusta lähtien jossain roolissa tapahtumaa rakentamassa ollut Wikholm sanoo.

Rantamaraton ja rantapuolikas juostaan Espoossa lauantaina 19. syyskuuta. Sunnuntaina 20. syyskuuta on rantakympin, rantavitosen ja lasten tonnin vuro.

Tapahtumapäällikkö Wikholm tietää, että korona-viruksen aiheuttama epävarmuus on vaikuttanut heillekin ilmoittautuneiden määrään. Wikholm arvioi, että kaikkiaan juoksijoita tulee noin 3 500.

– Meillä on käytössä liukuva lähtö. Juoksijat kerätään Otaniemen kentälle ja erotetaan ryhmät nauhoilla. Vain kaikkein terävin kärki lähtee lauantaina laukauksesta kello 12, tapahtumapäällikkö selvittää.

Juoksivat ohjataan pikkuhiljaa kohti lähtöä. Tämän vuoksi tänä vuonna järjestäjien puolesta mukana ei ole jäniksiä, jotka juoksevat tiettyä aikatavoitetta.

Jäniksiä ei ole senkään vuoksi, että he keräisivät ympärilleen porukkaa. Turvaetäisyyksien noudattaminen unohtuisi silloin helpommin.

Juoksijoillakin vastuu tapahtuman turvallisuudesta.

Anders Wikholm

– Ajanotto on rintanumerossa, joten kaikille saadaan aika sitä kautta. Se, milloin on lähtenyt reitille, ei vaikuta hänen juoksuunsa oikeasti käyttämäänsä loppuaikaan.

Tapahtuman onnistumiseksi tarvitaan noin 250 vapaaehtoista liikenteenohjaajista juottopaikkojen pyörittäjiin.

– Juottopaikoilla olevilla talkoolaisilla on maskit ja hanskat. Korona vaikuttaa sen, ettei meillä voi olla reitillä tarjolla muuta kuin vettä ja urheilujuomaa.

Suolakurkut, banaanit, rusinat eivät korona-aikana ole turvallista tarjottavaa reitin varrella.

Jo useamman vuoden tavoin lauantaina juostaan maraton ja sen puolikas. Sunnuntaina pääsee kympille ja vitosella. Lapsille on silloin Rantatonni.

Wikholm on juossut 10 maratonia. Puolikkaiden määrää hän ei ole laskenut.

– Jos joku kaunis päivä pääsisin juoksemaan Rantamaratonin. Ehkä ensi tai seuraavana vuonna, jos olisin tuolloin esimerkiksi reittimestarina. Se homma olisi hoidettu jo ennen h-hetkeä.

Maraton juostaan nykyään kahtena puolikkaan lenkkinä. Wikholm arvioi, ettei reitti ole tähän mennessä ollut kertaamaan täysin sama.

Työmaat tekevät sen, että aina tulee vähintään pieniä muutoksia edeltävään vuoteen.

Tänä vuonna ei esimerkiksi juosta Keilarantaan työmaiden vuoksi vaan Otsolahteen. Lopuksi kierretään Otaniemen kärki.

– Pyrimme säilyttämään mahdollisimman paljon rantalinjaa. Osuudella Westend, Haukilahti, Matinkylä mennään rantaa. Ei tätä muuten voisi sanoa Rantamaratoniksi.

Wikholm tunnustaa, että Länsiväylän varsi ei ole kaikkein miellyttävin osuus. Hän toivoo, että joskus päästään juoksemaan Niittykummun kautta.

Rantamaraton tapahtuman järjestää seurayhteisö, johon kuuluvat Esbo IF, Espoon Tapiot ja Leppävaaran Sisu.

– Meillä kaikilla on vastuu siitä, että tapahtuma on turvallinen ja miellyttävä. Juoksijoiden pitää itsekin olla valppaina eikä missään tapauksessa tulla paikalle oireisena.

Tapahtumapäällikkö vielä vinkkaa, että sunnuntaina voi lähteä vaikka kävelemään.

Ilmoittautuminen on mahdollista netissä 19. ja 20. syyskuuta järjestettäviin tapahtumapäiviin asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.