Aalto-yliopistossa toinen koronatartunta – HS: Kauppatieteilijät peruivat lopulta satojen ihmisten mursujaiset

Aalto-yliopistossa on todettu koronavirustartunta kahdella opiskelijalla. Arkisto/Sirkku Aalto

Aalto-yliopiston opiskelijalla on todettu koronavirustartunta, yliopisto kertoo verkkosivuillaan. Kyseessä on toinen koronatapaus Aalto-yliopiston opiskelijoiden keskuudessa.

Tartunnan saanut on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelija. Yliopiston mukaan Espoon kaupungin tartuntatautiyksikkö selvittää asiaa.

Aalto-yliopisto kertoi aiemmasta koronatapauksesta viime perjantaina. Sunnuntaina 30. elokuuta Insinööritieteiden korkeakoulun ulkoilmatilaisuuteen Otaniemen kampuksella osallistuneella opiskelijalla oli todettu koronavirustartunta. Aalto-yliopiston mukaan "pienehkö määrä" tapahtumaan osallistuneita henkilöitä altistui koronavirukselle.

Iltalehti kertoi tiistaina, että Aalto-yliopiston kauppatieteilijät olivat järjestämässä ns. mursujaisensa torstaina sekä sisä- että ulkotiloissa Kulttuuritalolla ja Kaisaniemen puistossa Helsingissä.

– Tapahtuman varma osallistujamäärä tulee selviämään vasta tapahtumapäivänä. Osallistujat pystyvät pitämään turvavälit läpi tapahtuman ja turvavälien säilymistä valvotaan niin sisä- kuin ulkotiloissa, Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Helaniemi sanoi vielä tiistaina Iltalehdelle.

– Turvavälit ovat ehdottomasti koko ajan. Sisätiloissa on ihmisillä maskit päässä. Saapuminen on näihin tiloihin järjestetty porrastetusti. Sisätiloissa tapahtuva osio järjestetään tapahtumapaikan ammattilaisten kanssa, Helaniemi jatkoi Iltalehdelle.

Iltalehden mukaan opiskelijoille on kerrottu, että osallistujia olisi jopa 700. IL uutisoi myös, että Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä on vedonnut eri opiskelijayhdistyksiin, jotta juhlia ei järjestettäisi.

Kauppatieteilijät päättivät lopulta kuitenkin perua mursujaiset, Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona iltapäivällä. Kauppatieteiden ylioppilaiden yhdistyksen puheenjohtaja Helaniemi oli lähettänyt asiasta lyhyen viestin HS:lle.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tiedotti elokuun lopulla, että kaikki opiskelijoiden massatapahtumat on päätetty perua syksyltä.

Ylioppilaskunnan tiedotteen mukaan sitsejä, juhlia, approja ja festivaaleja ei koronaviruksen takia järjestetä fyysisinä tapahtumina. Kauppatieteilijöiden mursujaisia ei tuossa elokuun lopun tiedotteessa mainittu peruttujen tapahtumien listalla.

Edit 9.9.2020 klo 13.50: Jutun otsikkoon ja leipätekstiin lisätty Helsingin Sanomien tieto mursujaisten perumisesta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut