Espoon päiväkodit sinnittelevät henkilökuntavajeessa karanteenien vuoksi, sijaisiakaan ei löydy – "Olemme joutuneet jo miettimään, pitääkö sulkea aiemmin"

Varhaiskasvatus: Kiinteistä pienryhmistä hoitajineen ei pystytä pitämään kiinni.

Päiväkodeissakin eletään koronatilanteen vuoksi poikkeuksellista syksyä. Arkisto / Sauvo Jylhä
Katja Riihola

Katja Riihola

Koronasyksy on lisännyt sekä lasten että aikuisten sairauspoissaoloja Espoon päiväkodeissa. Päiväkodeissa sinnitelläänkin nyt henkilökuntavajeen kanssa.

– Aikaisemmin henkilökunta on voinut tulla töihin, vaikka olisi ollut pientä köhää tai kurkkukipua. Nyt heidän pitää mennä testeihin, ja vie aika kauan ennen kun testitulokset tulevat. Siitä tulee ylimääräistäkin sairauspoissaoloa, toteaa Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila.

Lisää henkilökuntaa palkattaisiin, mutta sijaisiakin on vaikea löytää.

Mattila kertoo, ettei kiinteistä lasten pienryhmistä hoitajineen ole pystytty pitämään kiinni.

– Henkilökuntaa on pakko liikutella, jotta tarvittava henkilöstömäärä pystytään turvaamaan.

Viidessä Espoossa sijaitsevassa päiväkodissa on todettu koronatartunta ja lapsia ja henkilökuntaa on asetettu kotikaranteeniin.

Henkilökuntaa on pakko liikutella.

Tämäkin on pahentanut henkilökuntapulaa. Vaikka altistus olisi koskenut vain yhtä lapsiryhmää, on karanteeniin joutunut monesti henkilökuntaa useammasta lapsiryhmästä.

Mattilan mukaan syksyn aikana osassa päiväkodeista onkin ollut hankalia tilanteita.

– On jo jouduttu miettimään, pitääkö toiminta-aikaa rajata ja päiväkoti sulkea normaalia aiemmin, jotta oikea henkilöstömitoitus saadaan turvattua. Olemme olleet lähellä tätä tilannetta. Ihmisiä ei kuitenkaan voi mistään taikoa, Mattila sanoo.

Päiväkotien tilanne onkin nyt täysin eri kuin keväällä rajoitustoimien aikaan, Mattila muistuttaa. Tuolloin Espoon varhaiskasvatuspaikoissa hoidettiin noin viidesosaa normaalista lapsimäärästä.

– Nyt lapsia ei ole pysyvämmin poissa enemmän kuin normaalisti. Keväällä tilanne oli todella erilainen, kun henkilökuntaa oli suhteellisesti enemmän.

– Aika kovilla siellä henkilökunta on. Väsymystä on, vaikka lomat ovat juuri olleet.

Tarkkoja lukuja Espoon päiväkotien elokuun lapsimääristä ei vielä ole.

Mattila kiittelee, että vanhemmat ovat toimineet pääosin vastuullisesti ja pitäneet oireilevat lapset kotona kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa.

– Kuitenkin joitakin lapsia on jouduttu käännyttämään ovelta tai soittamaan päivän aikana vanhemmille lapsen oireiden alettua. Tämä on harmittanut joitakin vanhempia, Mattila kertoo.

Mattilan mukaan THL:n uudet, aiempaa väljemmät ohjeet ovat tuoneet perheiden tilanteisiin hieman helpotusta. Vähäoireista lasta ei tarvitse enää välttämättä testauttaa ja päivähoitoon voi palata oireettoman päivän jälkeen.

Mattilan mukaan päiväkodeissa on nyt myös pieni määrä vähäoireisia lapsia.

– Alle kolmevuotiailla lapsilla saattaa olla pientä nuhaa lähes koko ajan, Mattila sanoo.

THL:n ohjeistuksen mukaan lapsen ei tarvitse jäädä kotiin, jos hänellä on allergista nuhaa, yksittäisiä aivastuksia tai hänen nenänsä vuotaa vain ulkona.

Päiväkotiarki on pyritty käynnistämään samoilla erityisjärjestelyillä, jotka otettiin käyttöön jo viime keväänä.

Käsiä pestään usein.

Huoltajien ja muiden ulkopuolisten liikkumista sisätiloissa pyritään välttämään.

Kokouksia ja vanhempien tapaamisia järjestetään mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.