Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puukotti taksinkuljettajaa neljästi Espoossa ja yritti ryöstää pitserian Kirkkonummella – 23-vuotiaalle lähes viisi vuotta vankeutta

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 23-vuotiaan miehen kahdesta törkeästä rikoksesta Kirkkonummella ja Espoossa lähes viiden vuoden vankeusrangaistukseen.

Mies oli lyönyt viime kesäkuussa Espoossa taksikuljettajaa neljästi käsiin ja vartaloon.

Törkeäksi ryöstöksi teon tekee se, että siinä käytettiin teräasetta oikeuden mielestä tahallaan ja anastettiin kuljettajalta 40 euroa.

Kuljettaja sai vasemmalle puolelle pistohaavan ja myös muita haavoja käsiinsä. Puukotus tapahtui taksin ulkopuolella. Paikalla oli myös muita ihmisiä.

Toinen oikeudessa ollut teko tapahtui Kirkkonummen keskustassa toimivassa pitseriassa viime vuoden maaliskuussa.

Mies oli yrittänyt saada ravintolan työntekijän antamaan kassasta rahaa, huitonut työntekijää puukolla ja uhannut tappaa hänet.

Teko jäi yritykseksi työntekijän puolustauduttua pitsalapiolla, jolloin ryöstöä yrittänyt mies pakeni paikalta.

Oikeudessa syytetty myönsi molemmat teot, mutta ei hyväksynyt törkeysastetta.

Taksinkuljettajaa hän myönsi puukottaneensa, mutta ei aiheuttaneensa hänelle hengenvaarallista tilaa eikä teko syytetyn mielestä ollut suunnitelmallinen.

Pitseriaryöstön yrityksen syytetty kertoi tehneensä. Hän kiisti kuitenkin huitoneensa puukolla ja uhanneensa tappaa ravintolan työntekijää. Hän kertoi olleensa tapahtuma-aikaan "tosi päihtynyt" ja käyttäneensä ennen tapahtunutta alkoholia ja ”bentsoja”.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Mika Aleksi Lipposen neljän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen, ja hänet määrättiin pidettäväksi vangittuna.

Miehellä oli aikaisemmin kaksi vuotta sitten saatu ehdollinen kuuden kuukauden tuomio, jonka koeaika päättyi viime vuoden lopussa.

Viime vuonna mies oli poliisin suojissa kolme päivää pitserian ryöstöyrityksen jälkeen ja tänä vuonna vangittuna taksiryöstöstä lähtien.

Mies määrättiin korvaamaan rikoksen uhreille yhteensä noin 11 000 euroa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.