Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoon seurakunnat muistavat vauvoja villasukilla ja tapahtumilla

Perjantaina 25. syyskuuta vietetään valtakunnallista Vauvan päivää. Espoon seurakunnat osallistuvat päivän viettoon muun muassa jakamalla vauvaperheille villasukkia ja järjestämällä tapahtumia.

Leppävaaran seurakunta jakaa seurakunnan vapaaehtoisten ja Leppävaaran Marttojen neulomia villasukkia kauppakeskus Sellon läheisellä Viaporin torilla kello 10–16.

Soukan kappelissa järjestetään Vauvan päivän tapahtuma kello 11.30–15. Tilaisuus alkaa ruokailulla, johon on vapaaehtoinen maksu. Ohjelmassa on myös muskarihetkiä, arpajaiset, parisuhdeteemojen käsittelyä sekä valokuvauspiste. Neuvolan fysioterapeutti on tavattavissa tapahtumassa. Kaikki tapahtumaan osallistuvat vauvat saavat lahjaksi sukat.

Tapiolan asukaspuistossa Vauvan päivää vietetään kello 13–15, jos sää sallii. Luvassa on muun muassa laulua, tanssia ja loruttelua.

Olarin seurakunnan lapset ja perheet -Facebook-sivulla on live-muskari kello 14.

Vauvan päivää vietetään nyt neljättä kertaa. VauvaSuomi ry:n luotsaaman päivän teemana on tänä vuonna Anna vauvan liikuttaa.