Aila-myrsky turmeli noin 400-vuotiaan tammen Espoossa – "Mikään ei ole ikuista"

Högnäsissä sijaitseva Leinon tammeksi kutsuttu vanha puu vaurioitui pahoin Aila-myrskyssä. Matti Kumpulainen

Sirkku Aalto

Aila-myrsky runteli pahoin satoja vuosia vanhan tammen Espoon Högnäsissä. Noin 400-vuotiaaksi arvioidusta puusta on myrskyn jäljiltä pystyssä enää osa.

Leinon tammeksi kutsuttu tammivanhus sijaitsee Paciuksentien varressa Soittotien risteyksen tuntumassa. Högnäsissä mökkeilevä Matti Kumpulainen osui pahoin turmeltuneen tammen luokse torstaina iltapäivällä.

– Töistä tullessa huomasin, että puolet tammesta puuttui, Kumpulainen kertoo.

Espoon kaupungin verkkosivujen mukaan tammea olisi alettu högnäsiläisten keskuudessa kutsua Leinon tammeksi vuosikymmeniä sitten kesämökkiasukkaan ja palstanomistajan sekä hänen perheensä sukunimen mukaan.

Matti Kumpulainen pitää vanhan puun tuhoutumista harmillisena, mutta ymmärrettävänä.

– Ikäväähän se on, mutta se on luonnon kiertokulku. Mikään ei ole ikuista, Kumpulainen toteaa.

Högnäsin alueella sijaitsee Leinon tammen lisäksi myös muita vanhoja tammia, joista huonokuntoiseksi luonnehdittu Koivurannan tammi oli otsikoissa viime vuonna.

– Isot tammet ovat olleet Högnäsin maamerkkejä. Onhan se harmi, että nämä maamerkkimme vähitellen rapistuvat, Kumpulainen sanoo.

Leinon tammen tuhoutumisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.