Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vain neljännes isistä pitää kaikki isyysvapaapäivänsä – "Taustalla voi olla teknisiä syitä"

Kelan tänään perjantaina ilmestyneen tutkimusblogin mukaan vain noin neljännes isistä käyttää kaikki 54 isyysvapaapäivänsä.

Vuoden 2013 perhevapaauudistuksessa toteutettiin useita muutoksia isyysvapaisiin. Isyysvapaan käyttöön lisättiin joustavuutta niin, että isät voivat nyt siirtää isyysvapaan pitämistä aina siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.

Kelan tutkijat Miia Saarikallio-Torp ja Anneli Miettinen pitävät yllättävänä, että vain 26 prosenttia isistä pitää kaikki isyysvapaapäivänsä.

– Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi teknisiä syitä. Isä voi pitää vanhempainvapaan jälkeisen isyysvapaan korkeintaan kahdessa jaksossa. Yksikin arkipäivä isän vapaiden välissä katkaisee isän vapaan kahteen eri jaksoon. Isällä saattaa siis olla isyysvapaapäiviä jäljellä, mutta hän ei pysty niitä käyttämään jaksojen määrän tultua täyteen, Saarikallio-Torp ja Miettinen kirjoittavat.

Blogikirjoituksen otsikko on Miten isät käyttävät isyysvapaata?