Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhä useampi muutti alkuvuonna Espoosta muihin kuntiin – eniten asukkaita on houkutellut Kirkkonummi

Espoosta on alkuvuonna muutettu runsain määrin muihin kuntiin, kertovat ennakkotiedot kaupungin väestömuutoksista.

Kuluvan vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 10 118 asukasta jätti Espoon ja muutti johonkin toiseen kuntaan. Määrä kasvoi edellisvuoden vastaavasta luvusta yli 1 330:lla.

Kun samaan aikaan muutto muista kunnista Espooseen väheni liki tuhannella asukkaalla, kääntyi kuntien välinen nettomuutto reilusti tappiolliseksi. Espoo menetti muihin kuntiin yli 400 asukasta enemmän kuin mitä muista kunnista muutti Espooseen.

Mihin kuntiin Espoosta muutetaan ja minkä ikäisiä tämän vuoden muuttajat ovat, tiedetään vasta, kun koko kuluvan vuoden väestötiedot ovat saatavilla.

Vielä on siis liian aikaista sanoa, onko esimerkiksi korona saanut espoolaiset muuttamaan väljempien talojen ja tonttien perässä kehyskuntiin. Jotain voi kuitenkin päätellä siitä, että moni pääkaupunkiseudun kehyskunnista on samaan aikaan houkutellut väkeä muista kunnista.

– Kirkkonummi, Nurmijärvi, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Sipoo ja Porvoo ovat saaneet alkuvuonna muuttovoittoa muista kunnista. Tämä viittaisi siihen, että Espoostakin on muutettu näihin kuntiin, toteaa tutkija Teija Jokiranta Espoon kaupungin tietopalveluista.

Viime vuosien tilastojen perusteella kehyskunnat ovat houkutelleet espoolaisia aiemminkin. Eniten Espoo on viime vuosina menettänyt asukkaita Kirkkonummelle, mutta myös Nurmijärvi, Vihti, Kauniainen, Vantaa, Järvenpää, Kerava ja Tuusula mahtuvat Espoon muuttotappiokuntien kärkeen. Näihin kuntiin on Espoosta muuttanut viime vuosina enemmän asukkaita kuin mitä näistä kunnista on muuttanut Espooseen.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Espoo on saanut ylivoimaisesti eniten kuntien välistä muuttovoittoa Helsingistä. Espooseen muutetaan myös Oulusta, Tampereelta, Jyväskylästä ja Lappeenrannasta.

Kuluvan vuoden muuttotappio muihin kuntiin ei Jokirannan mukaan kuitenkaan ole poikkeuksellinen. Vuodesta 2010 lähtien viime vuoteen saakka nettomuutto muista kunnista Espooseen on ollut voitollista, eli Espooseen on muutettu muista kunnista enemmän kuin mitä espoolaiset ovat muuttaneet muihin kuntiin.

– Vuosina 2006–2009 nettomuutto jäi kuitenkin tappiolliseksi, Jokiranta huomauttaa.