Koronaepidemia on tuonut vapaaehtoistyöhön merkittävästi uusia tekijöitä, ilmenee tuoreesta selvityksestä.
Vapaaehtoistyö.fi -verkkopalvelu kysyi kesällä vapaaehtoisena toimimisesta. Kyselyyn osallistui liki 1 400 vapaaehtoista, iältään 30-79 -vuotiaita.
Vastaajista noin 550 eli 40 prosenttia aloitti vapaaehtoistehtävät koronaepidemian aikana, selvittää Vapaaehtoistyö.fi -hankkeen projektipäällikkö Anna Kähkönen Kirkkopalvelut ry:stä.
– Heistä 81 prosenttia haluaa jatkaa vapaaehtoistyön tekemistä myös poikkeusolojen jälkeen, Kähkönen iloitsee Kirkkopalvelut ry:n tiedotteessa.
Koronaepidemian aikana syntyi suuri auttamisen halu sekä uusia auttamisen muotoja, vaikkakin epidemian aikana monet vakiintuneet vapaaehtoistyön tehtävät olivat tauolla.
Poikkeusoloissa vapaaehtoistoimintaan innoittivat muun muassa halu auttaa, huoli riskiryhmistä, velvollisuudentunto sekä tehtävien tarjoama mielekäs tekeminen.
– Suurimpina vapaaehtoistoiminnan hyötyinä nähdään erilaisten ihmisten kohtaaminen ja yhteisöllisyyden vahvistuminen. Tätä mieltä oli lähes 80 prosenttia vastaajista, Kähkönen kertoo.
Vastaajista kaksi kolmasosaa tunsi tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa sekä pystyvänsä oman työpanoksensa kautta vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Vapaaehtoistyön katsottiin myös täydentävän oman paikkakunnan yksityisiä ja julkisia palveluita.
Vapaaehtoistyö.fi -palveluun ilmoittautui tammi-kesäkuussa runsaat 2 000 uutta vapaaehtoista. Koko maassa palveluun rekisteröityneitä on jo yli 32 000.
Palvelu on käytössä 430 järjestössä ja 153 seurakunnassa. Sivusto on juuri uudistettu ja palvelusta löytyy järjestöjen, kuntien ja seurakuntien välittämiä vapaaehtoistehtäviä. Niihin voi hakea, vaikka ei rekisteröityisi palvelun käyttäjäksi.
Motiivi vapaaehtoistyöhön nousee halusta auttaa, hyvän tekeminen tuo iloa ja tyydyttää ihmistä. Työterveyspsykologi Satu Lähteenkorva nimeää auttamisen olevan yksi neljästä ihmisen tasapainon kannalta olennaisista peruspsykologisista tarpeista. Muita tarpeita ovat kuuluminen, osaaminen ja vapaaehtoisuus.
– Kuulumisen tunne on ihmiselle voimakkain tarve. Vapaaehtoistyön kautta vahvistetaan omaa ja muiden kuulumisen tunnetta yhteisöön ja yhteiskuntaan, työterveyspsykologi Lähteenkorva kertoo Kirkkopalvelujen tiedotteessa.
Mielen hyvinvointia tukee myös vapaaehtoistoiminnassa oman osaamisen hyödyntäminen ja sen kartuttaminen.