Espoon toiseksi suurin valtuustoryhmä vihreät on irtautunut talouden sopeutusohjelmaa koskevista neuvotteluista. Espoon Vihreät tiedotti asiasta keskiviikkoiltana.
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirpa Hertell sanoo tiedotteessa, että lasten ja nuorten laadukkaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen turvaaminen on vihreiden ryhmälle tärkeää.
– Koululuokkien ryhmäkokojen kasvattaminen, useiden lähikoulujen lakkauttaminen ja siirtyminen suurempiin yksiköihin heikentävät alueellista tasa-arvoa Espoossa. Lähikirjastot ja nuorisotilat ovat tärkeitä asukkaiden kohtaamispaikkoja, joista ei tule tinkiä. Toimiva ja kohtuuhintainen joukkoliikenne puolestaan takaa asukkaiden arjen sujuvuuden, Hertell sanoo tiedotteessa.
– Valitettavasti näistä ei löytynyt muiden ryhmien kanssa sopua, joten emme nähneet muuta vaihtoehtoa kuin irrottautua neuvotteluista, Hertell jatkaa tiedotteessa.
Vihreät pitää myös epärealistisina säästöjä, joita on esitetty tehtäväksi henkilöstöstä. Espoon talouden sopeuttamiseksi esitetyn investointiohjelman kiristämisen vihreät katsoo lisäävän riskiä sille, että peruskorjaukset lykkääntyvät ja koulujen sisäilmaongelmien kierre jatkuu samalla kun väistötiloja tarvitaan entistä enemmän.
Ryhmä aikoo tiedotteen mukaan esittää oman vaihtoehtonsa kaupungin talouden vakauttamiseksi. Vihreillä on Espoon valtuustossa 17 paikkaa.
Myös Espoon Sinisten valtuutetut ovat irtautuneet Espoon talouden sopeutusohjelmaneuvotteluista. Siniset tiedotti keskiviikkoiltana, että ryhmä haluaa Espoolle kunnianhimoisemmat tavoitteet talouden uudistamiseksi kuin mitä puolueiden kesken on kaavailtu.
Siniset haluaa esittää valtuustolle vaihtoehtoisen talousohjelman, joka sisältäisi muun muassa liikenneinvestoinneista luopumista sekä joukkoliikennepalveluiden parantamista suorilla bussiyhteyksillä.
Sinisillä on Espoon valtuustossa kaksi paikkaa.