Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoossa varmistui viikon aikana 61 uutta koronatapausta – samassa hoivakodissa kaksi tartuntaa

Espoon varmistettujen koronatapausten määrä kasvoi viikossa 61:llä.

Espoossa oli maanantaina yhteensä 1 231 testein varmistettua koronatartuntaa, kun viime viikon maanantaina luku oli 1 170. Tartuntojen määrä Espoossa on kasvanut menneen viikon aikana enemmän kuin sitä edeltäneen viikon aikana, jolloin tartuntojen määrä kasvoi 30:llä.

Espoon perusturvajohtaja Juha Metso sanoo, että tartuntamäärien kasvu on kiihtynyt viime aikoina ja sairaalahoidossa olevien määrä on kasvanut valtakunnallisesti jonkin verran.

– Tosi vähän on tehohoidossa, joten kapasiteettirajoja ei olla kolkuttelemassa siinä. Sairastuneet ovat nuorempaa väkeä, Metso kommentoi tilanteen viimeaikaista kehitystä.

Tapausluvut ovat kumulatiivisia, eli määrissä näkyvät myös jo koronaviruksen aiheuttamasta taudista parantuneet.

– Tämän päivän tietoon koronapuhelut on pystytty hoitamaan varsin mallikkaasti. Ajanvaraus- ja muiden puheluiden hoitaminen on kohentunut, mutta siinä on haasteen tynkää, Metso kertoi maanantaina.

Koronanäytteeseen pääsee Metson mukaan samana päivänä. Espoon kaupungin valmiusryhmän raportissa viime perjantailta todetaan, että uusien tartuntojen paljous on johtanut viiveisiin tartuntojen jäljityksessä.

– Siinä on jonkin verran viiveitä kyllä, mutta tilanne on pystytty hoitamaan varsin hyvin. Joitakin soittoja jää seuraavalle päivälle ja joskus se johtuu siitäkin, että ihmiset eivät vastaa puhelimiin, Metso sanoo.

Espoon kaupunki tiedotti viime viikon maanantaina hoivakodissa olleella todetusta koronatartunnasta. Koronatartunnan saanut oli yksityisessä hoivakodissa, jolta kaupunki ostaa palveluita. Koronalle altistui hoivakodissa noin 20 henkilöä, jotka asetettiin karanteeniin. Maanantaina hoivakodista oli tiedossa kaksi tartuntaa.

– Siellä on ollut tämän päivän tiedon mukaan yksi henkilökunnan ja yksi asiakkaan tartunta, Metso kertoi maanantaina.

Muutoin hoivakodeissa on Metson mukaan rauhallinen tilanne koronan osalta.

Lue lisää:

Yli 30 testattiin Nihtisillan vastaanottokeskuksessa – joukkotestauksessa ei yhtään positiivista tulosta

Useita altistunut koronalle hoivakodissa Espoossa, Nihtisillan vastaanottokeskuksessa jälleen koronatartuntoja