Keilaniemeen suunnitellaan puurakenteista toimistotaloa – yhtenä yksityiskohtana viisto viherkatto

Keilaniemen Portti muodostaa näyttävän sisääntulon alueelle. Arkkitehdit Soini & Horto

Keilaniemeen suunnitellaan ensimmäistä puurakenteista toimistotaloa. Se sijoittuu Kehä I:n tunnelin eteläpäähän, metroaseman ja tulevan Raide-Jokerin päätepysäkin viereen.

Keilaniemen Portti -nimen saaneen hankkeen taustalla on työeläkevakuutusyhtiö Varma.

Toimistorakennuksen laajuus on 17 900 neliötä ja ratkaisuissa painotetaan kestävää kehitystä. Rakennukseen tulee esimerkiksi viisto viherkatto.

Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo sanoo tiedotteessa, että Keilaniemen Portti täydentää Keilaniemen yrityskeskittymää ja alueen pääkonttoriprofiilia. Hanke edistää hänen mukaansa monin tavoin myös Espoon hiilineutraaliustavoitteita.

Varma puolestaan pyrkii uudisrakennusten rakennuttamisessa hyödyntämään energiatehokkaita rakentamisratkaisuja ja ympäristöystävällisiä materiaaleja.

Pysäköintipaikat rakennetaan pääosin maan alle. Suunnitelmana on integroida rakennus uuteen kalliopysäköintilaitokseen, jonka louhinta alkanee vuoden 2021 aikana. Pysäköintipaikkoja laitokseen tulee noin 3 000.

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kaavahanketta 7. lokakuuta.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut