Ajoi ilman korttia, tankkasi maksamatta Espoossa ja Kirkkonummella, baarikierros toisen pankkikortilla – oikeus tuomitsi 22-vuotiaan miehen vankeuteen

Käräjäoikeuden mukaan miehen aikaisempi rikollisuus ja uudet rikokset osoittavat tuomitussa ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Arkisto-/kuvituskuva

Entiset tuomiot ja useat uudet rikokset koeajalla toivat 22-vuotiaalle miehelle käräjäoikeudessa neljän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Mies oli päässyt viime vuoden tammikuussa ehdonalaiseen vapauteen. Nyt oikeudessa oli käsittelyssä yhdeksän rikosta, jotka oli tehty koeajalla.

Syyttäjä vaati rangaistusta muun muassa kolmesta näpistyksestä. Mies oli tankannut kolme kertaa autoa Espoossa ja Kirkkonummella maksamatta ostosta.

Hän oli jäänyt kiinni kaksi kertaa liikenteessä ajo-oikeudetta ajamisesta.

Toisella kerralla Länsiväylällä mies ajoi poliisin tutkaan pakettiautolla 118 kilometrin tuntivauhtia kahdeksankympin rajoitusalueella.

Oikeudessa oli lisäksi kaksi maksuvälinepetosta, joissa syytetty oli käyttänyt toisen henkilön pankkikorttia luvatta. Toisella kerralla laskua kertyi kolmesta ravintolasta Kirkkonummella noin 360 euroa.

Syytetty myönsi kaikki yhdeksän syytekohtaa, mutta vaati, että rangaistus määrätään yhdyskuntapalveluna. Tähän oikeus ei suostunut.

Syyttäjän käsityksen mukaan tuomiota mitattaessa oli koventamisperusteena otettava huomioon miehen aikaisempi rikollisuus, koska sen ja uuden rikoksen suhde osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Käräjäoikeus määräsi miehelle neljä kuukautta ehdotonta vankeutta. Osa rangaistuksesta on jäännöstä edellisistä tuomioista.

Korvauksina mies määrättiin maksamaan noin 230 euroa ja rikosuhrimaksua valtiolle 80 euroa.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden 1. lokakuuta antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut