Finnträskin luonnonsuojelualueella Kirkkonummella tehdään maastotöitä ja palautetaan ennalleen metsäluontoa peittämällä ojia.
Ojilla on aikanaan yritetty kuivattaa maastoa ja saada metsää kasvamaan nopeammin.
Työt ovat alkaneet suoalueella ojien tukkimisella. Jo aiemmin on tehty pienpuuston raivausta ojalinjoilta, jotta kaivinkone pääsee liikkumaan alueella.
Finnträskin ennallistaminen eli palauttaminen lähemmäs luonnontilaa tehdään osana EU:n rahoittamaa Hydrologia-LIFE-hanketta, josta vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut.
Alueen suot ennallistetaan tämän syksyn aikana. Ennallistettavan alueen pinta-ala on yhteensä hiukan yli yhdeksän hehtaaria.
Koko Finnträskin Natura-alue on yli 150 hehtaaria.
Finnträskin eteläpuolinen metsä kuuluu Uudenmaan parhaisiin vanhoihin metsiin.
Metsä on uusmaalaisittain melko laaja, ja lahoa lehtipuuta on sekapuuna runsaasti. Alue on tärkeä erityisesti liito-oravan elinalueena.
Ennallistaminen hyödyttää soilla eläviä lajeja. Finnträsketin ennallistettavat kohteet ovat suurimmilta osin korpia ja rämeitä.
Rämeet ovat säilyneet ojituksesta huolimatta melko luonnontilaisina, mutta etenkin alueen korvet ovat muuttuneet kasvillisuudeltaan ojituksen seurauksena, ja suolajien tilalle on tullut metsälajeja.
– Ennallistamisen odotetaankin elvyttävän alueen taantunutta korpilajistoa, sanoo suunnittelija Helena Lundén Metsähallituksesta.
Alueella ei ole merkittyjä polkuja. Alueella liikkuvia marjastajia ja sienestäjiä pyydetään huomioimaan, että täytetyt suo-ojat saattavat upottaa.
Ennallistettujen alueiden vettymisen seurauksena puustoa saattaa kuolla, mikä voi hankaloittaa paikoin liikkumista alueella tulevina vuosina.