Leppävaaran jättihalli Kameleontti nytkähti eteenpäin – valmista voisi olla vuoden 2022 lopulla

Aikataulu: Halli valmistuu viimeistään vuoden 2022 lopulla Leppävaaran stadionin kupeeseen.

Kameleontti on suuri harjoittelu- ja monitoimihalli, joka jättää alleen tekonurmikentän ja tenniskentät Leppävaaran urheilupuistossa. Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Leppävaaran urheilupuistoon suunnitellun harjoittelu- ja monitoimihallin projektipäällikkö Patrik Gustafsson on tyytyväinen, koska Kameleontti-hanke nytkähtää eteenpäin.

–  Kaavasta tehdyn valituksen vuoksi aikataulumme on viivästynyt todella paljon. Kun se vedettiin pois ja kaupunki kuulutti kaavan lainvoimaisuuden keskiviikkona, yritämme lähteä liikkeelle vauhdilla, Gustafsson selvittää.

Kun jättisuuresta hankkeesta kerrottiin kaksi vuotta sitten, tavoitteena oli päästä rakentamaan jo keväällä 2020. Halli olisi tuolla lähdöllä saatu käyttöön syksyllä 2021.

Nyt Gustafssonin mukaan tähdätään siihen, että ensi keväänä päästäisiin rakentamaan. Parhaassa tapauksessa halli olisi valmis syksyksi 2022.

– Aikataulu on hyvin tiukka. Olisi kaikkien kannalta paras, jos syksyn hallikausi voidaan vetää siellä läpi. Varasuunnitelman mukaan halli valmistuisi vuoden 2022 lopulla, jolloin se olisi käytössä kevään 2023 hallikaudesta lähtien.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 27 miljoonaa euroa. Espoon valtuusto päätti viime syksynä, että kaupunki takaa Kameleonten Ab -nimisen yhtiön runsaan 25 miljoonaa euron lainan.

Hyvää ja toimivaa suunnitelmaa vielä trimmataan.

Gustafsson korostaa, että hanketta on viety ja tullaan jatkossakin viemään eteenpäin hyvin tiukalla budjetilla.

– Emme ole voittoa tavoitteleva osakeyhtiö. Hankkeen taustalla on Logen i Gröndahl rf/ry -nuorisoseura, mutta käytännön syistä oli perustettava osakeyhtiö, hän korostaa.

Kameleontin rakentamiseen tullaan hakemaan avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Hakemus jätetään vuoden vaihteessa. Pienempiäkin avustuksia haetaan eri tahoilta.

Projektipäällikkö kertoo, että Logenin koko varallisuus käytetään tähän hankkeeseen.

– Olemme juuri allekirjoittaneet sopimuksen projektikonsultin kanssa. Indepro Oy on toteuttanut isoja hankkeita Tapiolassa ja se toteuttaa Urhea-hallin Helsinkiin. Sinne tulee osin samantyyppistä toimintaa kuin Kameleonttiin.

Gustafsson toivoo, että pidemmällä olevasta Urhea-hallin hankkeesta saadaan oppia Leppävaaran hankkeeseen.

– Mielestämme meillä on nyt hyvä ja toimiva suunnitelma, jota on vielä trimmattava. Pohjapiirustukset on jo pitkälle tehty, mutta kaikki pitää tarkistaa. Jos tilavaraukset esimerkiksi tekniikkaa varten ovat liian pienet, on niitä vielä nyt helppo muokata.

Suomen Urheiluliitto ja Espoon kaupunki ovat hakeneet alle 23-vuotiaiden yleisurheilun EM-kilpailujen järjestämistä vuonna 2023. Ne pidettäisiin Leppävaaran stadionilla.

Käytännössä kisojen toteuttaminen olisi Esbo IF:n ja Espoon Tapioiden vastuulla, mutta seurat eivät ole viralliset hakijat.

– Nykyhetken tietojen mukaan kisojen pitopaikka päätetään kuluvan vuoden marraskuussa. Espoo on tässä vaiheessa ainoa kandidaatti, Esboo IF:n puheenjohtaja Anders Wikholm selvittää.

Hän sanoo, että Kameleontti on todella tärkeä rakennus kisojen läpiviemiseksi. Siellä olisivat muun muassa urheilijoiden lämmittelytilat.

Jotta kisat voidaan järjestää Leppävaaran yleisurheilukentällä, on sitä korjattava. Se ei täytä Euroopan Yleisurheiluliiton vaatimuksia.

– Kenttä on vino. Se ei anna kaikille kilpailijoille tasavertaisia mahdollisuuksia.

Kaupungin liikuntapalveluiden liikuntapalvelupäällikkö Jarmo Ikävalko joutuu toteamaan, ettei peruskorjaukseen ole tällä hetkellä varattuna rahaa.

Lue myös: Leppävaaran urheiluhallista tulossa yli 15 000 neliön kokoinen

Leppävaaran Kameleontin alle jääville kentille on uudet paikat – "Tekonurmikenttien määrä jopa lisääntyy

Jättihalli

Kameleontti

Leppävaaran stadionin vierelle nykyisen tekonurmikentän ja tenniskenttien paikalle.

Hallin pituus 170 metriä, leveys keskimäärin 80 metriä ja korkeutta jopa 13 metriä.

Neliöiltään rakennus vastaa noin kolmea jalkapallokenttää.

Yksityinen Logen i Gröndahl rf/ry -nuorisoseuran hanke, jota varten perustettu osakeyhtiö.

Kustannusennuste noin 27 miljoonaa euroa.

Kaupunki taannut reilun 25 miljoonan euron lainan.

Tavoitteena päästä rakentamaan ensi keväänä.

Valmistuu aikaisintaan syksyn 2022 hallikaudeksi, viimeistään vuoden 2022 lopussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.