USU: Kellojen siirtely ei lopu vielä pitkään aikaan

EU-puheenjohtajamaa Saksa ei ole edistänyt siirtelyn lopettamista lainkaan muun muassa koronakriisin hoitamisen takia, kertoo Uutissuomalainen. Arkisto / Johanna Erjonsalo

Kellojen siirtäminen syksyisin ja keväisin talvi- ja kesäaikaan jatkunee vielä ainakin kaksi vuotta, kertoo Uutissuomalainen. EU-puheenjohtajamaa Saksa ei ole edistänyt siirtelyn lopettamista lainkaan muun muassa koronakriisin hoitamisen takia. Direktiivi ei ole asialistoillakaan. Näyttää siis siltä, ettei asia etene tänä vuonna.

– Kyllä, siltä näyttää. Se ei ole Saksan puheenjohtajakauden ohjelmassa, eikä maalla ole mitään suunnitelmia ottaa asiaa käsiteltäväksi, EU:n neuvoston lehdistövastaava Päivikki Ala-Honkola kertoo.

Päätöksen tekemisestä alkaa vielä noin kahden vuoden siirtymäkausi ennen muutoksen astumista voimaan. Näin ollen kellojen siirtely loppuu aikaisintaan 2023. Siihen voi kuitenkin mennä kauemmin, sillä seuraava puheenjohtajamaa Portugalikaan ei välttämättä edistä asiaa. Suomi kannattaa kellojen siirtelyn lopettamista mutta vielä ei ole päätetty, otettaisiinko Suomessa käyttöön pysyvä kesä- vai talviaika.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut