Valtuusto käsittelee Espoon sopeutusohjelmaa ensi viikolla – kaupungin velkataakan arvioidaan kasvavan kolmessa vuodessa 500 000 000 eurolla

Espoon kaupunginhallitus äänesti maanantaina veroprosentista, ja sama on odotettavissa myös ensi maanantaina kaunpunginvaltuuston kokouksessa. Arkisto/Riitta Ketola

Paavo Rantalainen

Espoon talouden sopeutusohjelma ja ensi vuoden veropäätökset etenevät, mutta eivät yksimielisesti.

Kaupunginhallitus äänesti maanantaina veroista ja kehyssummista, joilla ensi vuoden talousarviota ja lähivuosien taloussuunnittelua laaditaan.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä oli esittänyt Espoon veroprosentin pitämistä ennallaan eli 18:ssa.

Kaupunginhallituksessa vihreät ja vasemmistoliiton edustaja esittivät, että veroprosentti nostetaan 18,25:een. Vastaesitys hävisi äänestyksessä 4–10.

Sama äänestys käytiin myös talouden sopeutusohjelmasta sekä talous- ja investointikehyksestä.

Espoon valtuustoryhmät kävivät jo aiemmin neuvotteluja talouslinjauksista lähivuosille. Täyttä sopua ei löytynyt, sillä vihreät, vasemmistoliitto ja siniset irtautuivat neuvottelusta.

Espoon valtuusto käsittelee kaupunginhallituksen maanantaina tekemiä talous- ja veroesityksiä 19. lokakuuta,ja näillä näkymin äänestykset jatkuvat.

Ensi viikon valtuuston jälkeen kaupunginjohtaja tekee talousarvioesityksen, josta taas neuvotellaan ja lopulliset päätökset tehdään 3. joulukuuta.

Kaupunginhallituksen maanantaisen esityksen mukaan Espoon tavoitteena on käyttötalouden kasvun hidastaminen 147 miljoonalla eurolla vuoden 2025 loppuun mennessä.

Erittäin suurta investointitahtia aiotaan hidastaa ja sen tasoa laskea kymmenellä prosentilla hankkeiden toteutustapaa, laajuutta ja kustannuksia tarkastamalla.

Ensi vuodelle on tulossa nosto yleiseen kiinteistöveroprosenttiin ja rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosenttiin. Vakituisten asuntojen kiinteistövero aiotaan pitää ennallaan.

Espoon verotulojen arvioidaan kasvavan yhteensä 2,2 prosenttia ensi vuonna. Kaupungin tulopuolta se ei kuitenkaan nosta, sillä valtion antamat koronakompensaatiot poistuvat.

Kaupunki joutuu ottamaan runsaasti uutta lainaa. Velkataakka kasvaa tämän hetken arvioiden mukaan kolmessa vuodessa yhteensä yli 500 000 000 euroa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut