Tapiolalaiset muusikot, alttoviulisti Hanna Hohti ja viulisti Terhi Paldanius alkoivat alkuvuodesta organisoida yksityiskoteihin kamarimusiikkia ja kantaa ottavia puheenvuoroja yhdistäviä konsertteja. Kotilo-nimen saanut konserttisarja jatkuu 27. lokakuuta. Koronatilanteesta johtuen konsertit soivat pääkaupunkiseudun yksityiskotien sijaan Taidekoti Kirpilässä, Pohjoinen Hesperiankatu 7.
Konserttisarjan taiteelliset johtajat haluavat Kotilolla osallistua musiikin kautta yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Syksyn aiheet nostavat esiin yksilön ja yhteiskunnan välisiä kysymyksiä: Salliiko yhteiskunta yksilön haavoittuvuuden, saammeko hetkittäin kokea olevamme rikki?
Syksyn ensimmäisessä konsertissa esiintyvät lääkäri ja humanisti Marja-Liisa Honkasalo ja pianisti Mirka Viitala.
Honkasalo kertoo psykiatrisen sairaansijojen alasajosta 1970-luvulla ja sen jättämistä jäljistä yhteiskuntaan. Viitala puolestaan tulkitsee Erik Satien nokturnoja sekä mielenmurtumisen läpikäyneen säveltäjän Giacinto Scelsin teoksia.
Syksyn toisessa konsertissa 17. marraskuuta esiintyy kansanlaulaja Amanda Kauranne ja puheenvuorosta vastaa antropologi Pekka Tuominen.
Konsertit alkavat kello 19 ja ne ovat noin tunnin mittaisia väliajattomia kokonaisuuksia. Niissä otetaan huomioon koronatilanteen vaatimat etäisyys- ja hygieniavaatimukset.
Liput konsertteihin myydään vain etukäteen.
Konsertit striimataan Kotilon YouTube -kanavalle.
Kun tilanne paranee, sarja palaa yksityiskoteihin.