Espoossa jälleen altistumisia koronalle viidessä koulussa ja yhdessä päiväkodissa

Espoossa on asetettu viidessä koulussa ja yhdessä päiväkodissa kotikaranteeniin henkilöitä, jotka ovat altistuneet koronavirukselle.

Kaikissa kuudessa tapauksessa koulun tai päiväkodin tiloissa on ollut yksi koronatartunnan saanut, kertoo Espoon kaupunki.

Kilonpuiston koulussa karanteeniin on asetettu noin 50 henkilöä. Karanteenit päättyvät viimeistään 3. marraskuuta.

Leppävaaran koulussa altistuneita on noin 80, joiden karanteenit päättyvät viimeistään 5. marraskuuta. Lisäksi koulussa on siirretty yksi vuosiluokka poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin.

Kalajärven, Lintumetsän ja Veräjäpellon kouluissa on jokaisessa puolestaan alle 20 altistunutta. Näiden osalta karanteenit päättyvät viimeistään 2. marraskuuta.

Lisäksi yhdessä päiväkodissa noin 20 henkilöä on altistunut koronavirukselle, ja karanteenit päättyvät viimeistään 2. marraskuuta.

Espoossa on elokuusta lähtien annettu koulu- ja päiväkotialtistumisten takia yli 2 300 karanteenimääräystä. Niistä on päättynyt yli 2 000.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut