Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Matkakeskus radan päälle, Sellolle lisää tilaa – Leppävaaran keskustan myllertävä kaava jälleen lautakunnassa

Leppävaaran keskustaa mullistavaa kaavaa käsitellään jälleen kaupunkisuunnittelulautakunnassa keskiviikkona.

Asemakaava pitää sisällään muun muassa kauppakeskus Sellon laajentamisen, täydennysrakentamista ja muutoksia liikennejärjestelyihin. Tavoitteena on saada junaradan ja Turuntien halkomasta keskustasta yhtenäinen kokonaisuus. Turuntien linjaus siirrettäisiin keskustan kohdalla lähemmäksi rata-aluetta ja Lintuvaarantien linjausta muutetaan.

Sello laajenisi nykyisen bussiterminaalin päälle. Rantaradan ja Turuntien yli rakennettaisiin lämmin ja palveluita sisältävä ylikulku. Ylikulku toimisi samalla matkakeskuksena, josta on yhteys junalaitureille.

Turuntien pohjoispuolelle nousisi korkeita asuinkerrostaloja, hotelli ja toimistoja. Läkkitorin yhteyteen on suunniteltu uusi puisto.

Liityntäpysäköintiä kehitettäisiin molemmin puolin Turuntietä. Liityntäpysäköintipaikkojen määrää lisättäisiin nykyisestä noin 480:sta 600:aan.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli asemakaavaa viimeksi toukokuussa ja palautti ehdotuksen valmisteluun. Kaavaehdotusta on nyt tarkistettu lautakunnan ohjeistuksen mukaisesti.

Lue myös:

Leppävaaran vuosia valmistellun kaavan hintalappu arveluttaa Espoon päättäjiä – toistamiseen pöydälle lautakunnassa