Nyt se selvisi: Legendaarisen espoolaispubin oluthanat menevät kiinni marraskuussa

Ravintolat: The Gallows Bird lopettaa Niittykummussa, koska sen nykyisenä liikepaikkana toimiva rakennus puretaan ja paikalle rakennetaan asuntoja.

Niittykummussa sijaitsevan The Gallows Bird -olutravintolan yrittäjät Thomas Aschan ja Lea Rantala. Arkisto/Päivi Tuovinen

Sirkku Aalto

Legendaarinen The Gallows Bird -olutravintola Niittykummussa sulkee oluthanansa marraskuussa.

Merituulentien varrella jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien sijainneen olutkeitaan hautajaisia vietetään 19.–21. marraskuuta.

– Meidän täytyy olla pihalla 14. joulukuuta, niin varattiin kolme viikkoa purkamiseen, The Gallows Birdin toinen yrittäjä Thomas Aschan kertoo.

Oluelle voi kuitenkin pistäytyä vielä hetken aikaa "virallisten" hautajaisten jälkeenkin, jos purkutyöt eivät häiritse.

– Vastasin juuri yhdelle kyselijälle, että jos ei haittaa käydä täällä oluella, kun puretaan, niin ajattelimme, että se viimeinen viikko on vielä. Sanotaan, että 30. marraskuuta kerätään sitten myös oluen anniskelulaitteet pois, Aschan kertoo.

The Gallows Bird lopettaa Niittykummussa, koska sen nykyisenä liikepaikkana toimiva rakennus puretaan ja paikalle rakennetaan asuntoja. Aschan ja The Gallows Birdin toinen yrittäjä Lea Rantala etsivät kuitenkin jo lähialueelta tiloja mahdolliselle uudelle olutravintolalle.

– Kyllä kai sitä täytyisi vielä jotakin yrittää, kun ei tässä eläkkeellekään vielä pääse, Aschan kertoi Länsiväylälle aiemmin lokakuussa.

Mihin Niittykummun The Gallows Birdin loput juomat päätyvät, jos kaikki eivät mene parempiin suihin ennen paikan sulkeutumista?

– Toivottavasti mahdollisimman paljon menisi, mutta ne siirretään varmaan Captain Corvukseen Matinkylään, Aschan sanoo.

Niittykummun The Gallows Birdin lisäksi Thomas Aschan ja hänen vaimonsa Lea Rantala omistavat Isossa Omenassa toimivan Captain Corvus -olutravintolan. Lisäksi he ovat osaomistajina Tapiolan Ainoassa sijaitsevassa Gallows Bird brew-pubissa.

Entä miltä Länsiväylän lukijaäänestyksissäkin menestyneen olutkeitaan pitkäaikaisesta yrittäjästä tuntuu nyt, kun lähtöpäivämäärä Niittykummun tiloista on tiedossa?

– Sehän on hyvä, että on jokin päivämäärä. Tietysti se olisi mukavaa, että se olisi tuolla 20 vuoden päässä, Aschan sanoo ja naurahtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut