Kirkkonummen Prismaan on asennettu uusi palautuskone, jonne tyhjät tölkit ja muovipullot voi kaataa suoraan säkistä tai kassista. Kone nielaisee kerralla yli sata tölkkiä.
Lasipulloja palautusmyllyksikin kutsuttuun automaattiin ei voi laittaa. Niitä varten Kirkkonummen Prismaan jää perinteisiä automaatteja.
Norjalaisen Tomran kehittämä R1-palautusautomaatti otettiin Suomessa ensimmäisenä käyttöön Vantaalla Tammiston K-Citymarketissa elokuussa. Vastaavia automaatteja on jo käytössä myös esimerkiksi Helsingissä ja Porvoossa.
Tomra Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kangaslahti kertoo, että Espooseen tai Kauniaisiin uudenlaista R1 -palautusautomaattia ei ole vielä tänä vuonna tulossa.
– Laitteiden kovan kysynnän takia emme pysty toimittamaan enempää tänä vuonna. Erittäin todennäköisesti Espooseen on tulossa R1:ä ensivuoden alkupuoliskolla, Kangaslahti kertoo.
Uusia R1-palautusautomaatteja on hänen mukaansa toivottu Espoossa muun muassa Otaniemeen, Selloon, Isoon Omenaan, Ainoaan ja Pikkulaivaan.
Osuuskauppa Varuboden-Osla on hankkinut uuden pullon- ja tölkinpalautuskoneen paitsi Kirkkonummen Prismaan myös S-marketiin Porvoossa.
– Pullonpalautus nopeutuu näillä laitteilla huomattavasti, koska palautustapahtuma on viisi kertaa nopeampi verrattuna siihen, että pakkaukset syötettäisiin yksitellen, toimialajohtaja Bengt Vinberg VBO:sta kertoo.
Parhaimpina päivinä koneen luvataan ahmivan 25 000 pulloa ja tölkkiä, kun perinteiset koneet pystyvät enimmillään 7 500 kappaleen urakkaan.
Tämä säästää Vinbergin mukaan myös asiakkaiden aikaa, kun jonottaminenkin lyhenee.
– Nopeus näkyy erityisesti suuria määriä palauttaessa. Uusi järjestelmä on selkeästi kasvattanut ja joissakin tapauksissa jopa yli tuplannut palautusmääriä ja asiakastapahtumia myymälöissä, joissa laite on otettu käyttöön, Tomra Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kangaslahti kertoo.